Lumisateet voivat olla tiistaina runsaita. Pakkanen kiristyy keskiviikkona maan etelä- ja keskiosissa.
Maanantai alkaa Suomessa selkeässä pakkassäässä, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Heikki Sinisalo.
Lämpötilat vaihtelevat päivällä maan etelä- ja keskiosissa nollan ja kymmenen pakkasasteen välillä. Pohjoisessa on hieman kylmempää, noin viidestä viiteentoista pakkasasteeseen.
Sää muuttuu päivän aikana pilvisemmäksi Länsi- ja Etelä-Suomessa. Illan aikana lännestä saapuu sadealue, joka sataa lounaassa alas vetenä ja räntänä, muualla lumena.
– Lännessä ehtii sataa enintään viisi senttiä lunta maanantai-illan aikana, Sinisalo sanoo.
Länsi-Suomeen on annettu illaksi varoitukset huonosta ajokelistä sateiden takia.
Lue myös: Talvi tekee paluun ja voimalla – lunta voi tupruttaa urakalla ennen "tujumpia pakkaslukemia" etelässäkin
Tiistaina voi sataa jopa viisitoista senttiä lunta
Sadealue liikkuu illan ja yön aikana lännestä etelään. Tiistaina sataa Sinisalon mukaan koko päivän lunta maan etelä- ja keskiosissa. Lumisateet voivat olla runsaita.
– Varsinkin Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa voi lunta tulla sakeasti. Lunta voi kertyä näillä alueilla jopa viisitoista senttiä, Sinisalo sanoo.
Uudenmaan ja Pirkanmaan lisäksi koko tiistain ajalle on annettu varoitukset erittäin huonosta ajokelistä Satakuntaan, Varsinais-Suomeen, Kymenlaaksoon sekä Kanta- ja Päijät-Hämeeseen.
Keski-Suomessa, Etelä-Savossa, Etelä-Karjalassa, Pohjanmaalla sekä Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla on puolestaan tiistaina voimassa huonon ajokelin varoitukset.
Lunta voi sataa Sinisalon mukaan paikoitellen myös pohjoisessa. Sateet jäävät näillä alueilla kuitenkin vähäisiksi.
Lämpötilat pysyttelevät Sinisalon mukaan tiistaina melko samoissa lukemissa kuin maanantaina. Etelässä lämpötilat ovat nollan ja kymmenen pakkasasteen välillä. Pohjoisessa lämpötilat ovat viiden ja viidentoista pakkasasteen välimaastossa.
Katso MTV Uutisten säälähetykset MTV Katsomossa!
Sää kylmenee keskiviikkona Etelä- ja Keski-Suomessa
Lumisateet jatkuvat keskiviikkona heikentyneinä. Maan etelä- ja keskiosissa voi Sinisalon mukaan kertyä useampia senttejä lunta.
Sää kylmenee keskiviikon aikana maan etelä- ja keskiosissa. Lämpötilat voivat laskea alueella jopa viiteentoista pakkasasteeseen. Rannikolla lämpötilat jäävät korkeintaan kymmeneen pakkasasteeseen.
– Pohjoisessa lämpötilat eivät muutu merkittävästi, mutta myös siellä on ainakin kymmenen pakkasastetta tai kylmempää, Sinisalo sanoo.
Maan etelä- ja kaakkoisosissa on keskiviikkona varoitukset huonosta ajokelistä lumisateiden takia.