Pakkastalvi tekee paluun – etelässäkin mahdollisesti jopa parikymmentä astetta

0:20img
Julkaistu 28.12.2016 19:10
Toimittajan kuva

Mikko Kormilainen

mikko.kormilainen@mtv.fi

Lumesta ei ole etelässä tietoakaan, mutta kovat pakkaset palaavat. 

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Uusi vuosi käynnistyy kipakassa pakkasessa, sillä ilmamassa kylmenee yli kahdellakymmenellä asteella ensi viikon alkuun mennessä.

– Lämpötila tipahtaa etelässäkin pakkasen puolelle sunnuntaina. Maanantaina yli kymmenen asteen pakkaset ovat mahdollisia etelässä ja Lapissa voidaan päästä yli kahdenkymmenen asteen pakkasiin, MTV:n meteorologi Pekka Pouta sanoo.

talvi2Pohjois-Pohjanmaalla Utajärvellä ei ole lumesta puutetta. Kuvaaja: Sinikka Kujala

Vuoden kaksi ensimmäistä viikkoa ovat huomattavasti keskimääräistä kylmempiä.

– Mikäli tuuli heikkenee, voi pakkasta olla etelässäkin parikymmentä astetta. Käytännössä kylmää tulee kylmimmästä mahdollisesta suunnasta Siperiasta, jolloin meri ei pääse lämmittämään sitä.

talvi4Näkymää Tampereelta Rauhanniemestä. Kuvaaja: Jarkko Ylänen. Raketin ammuskelijoille on sen sijaan tiedossa mukavia uutisia, sillä vielä uudenvuodenaattona etelässä on nollakeliä.

Vaikka pakkasta riittää, ei uudesta lumesta ole tietoakaan. Pouta ennustaa, että lounaan lumettomat alueet myös pysyvät toistaiseksi lumettomina.

talviOulussakin puut ovat saaneet lumipeitteen. Kuvaaja: Harri Mällinen.

– Varmuudella ei pysty sanomaan, koska Suomeen tulee seuraava sadealue. Kun se tulee, sade tulee lumena.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa