Pakolaisten asuntola paloi Tukholmassa – poliisi epäilee murhapolttoa

pakolaisten asunto paloi tukholma
Palomiehet sytyttivät pakolaisten asuntolassa syttynyttä paloa Tukholmassa 16. lokakuuta 2016.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 16.10.2016 15:07(Päivitetty 16.10.2016 19:49)

MTV UUTISET - STT - TT

Liki 40 ihmistä evakuoitiin sunnuntaina valtoimenaan roihuavan tulipalon tieltä pakolaisten asuntolasta Fagersjössä Tukholman eteläosassa.

Poliisi tutkii tapausta murhapolttona. Asuntola yritettiin polttaa ensimmäisen kerran jo lauantain vastaisena yönä, mutta henkilökunta sai palon tukahdutettua.

Palokunnan onnistui pelastaa osa asuntolasta, mutta osassa asuntoja liekkimeri loimotti sen verran kuumana, että sammutukseen uskottiin venyvän iltaan saakka. Riskiä palon leviämisestä läheisiin taloihin ei ollut. Palokunta sai hälytyksen paikalle hieman puoli kahden jälkeen yöllä.  

– Kyseessä on väliaikaisasunto sellaisille pakolaisille, jotka ovat saaneet oleskeluluvan, selvitti Tukholman kaupungin edustaja Carl Smitterberg.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat