Pakumies posotteli moottoritiellä 16 kilometriä väärään suuntaan – tämä oli selitys

AOP Poliisi kuvituskuva 2 27082024
Mies oli ajanut vastaantulevien kaistaa noin 16 kilometriä ja vauhtia oli noin 80 kilometriä tunnissa.All Over Press
Julkaistu 02.10.2024 10:41
Toimittajan kuva

Joonas Mustonen

joonas.mustonen@mtv.fi

Poliisi todisti sunnuntai-iltana varsin hämmentävän tilanteen Nelostiellä: autoilija ajoi väärään suuntaan moottoritiellä.

Hätäkeskus sai useita ilmoituksia Nelostiellä väärään suuntaan ajaneesta mustasta pakettiautosta sunnuntaina iltakymmenen aikaan. Poliisi päätti katkaista moottoritien liikenteen etelään meneviltä kaistoilta Kujalan liittymän kohdalta. 

Pakettiauton saapuessa kahden poliisipartion pysäytyspaikalle kuljettajan paikalta löytyi noin 70-vuotias mies. 

Mies kertoi poliisille, että oli lähtenyt vahingossa ajamaan väärään suuntaan moottoritielle eikä ollut uskaltanut kääntyä takaisin saati poistua moottoritieltä rampin kautta.  

Mies oli ajanut vastaantulevien kaistaa noin 16 kilometriä ja vauhtia oli noin 80 kilometriä tunnissa.

Miestä epäillään törkeästä liikenne turvallisuuden vaarantamisesta. Tapahtuma-aikaan liikennettä oli onneksi kohtuullisen vähän, poliisi toteaa.

Lue myös: Poliisi pysäytti kuskin tuulilasin halkeaman vuoksi, mutta autosta paljastuikin jotain muuta

Punaisissa valoissa ei kannata hötkyillä! Tampereella sattuneessa kolarissa kumpikin osapuoli oli syyllinen

"Hirvi pe###le!"– Poliisipartio vältti täpärästi hirvikolarin

Tuoreimmat aiheesta

Liikennerikokset