Gossip Girl -sarjaan toivotaan mukaan myös alkuperäisiä näyttelijätähtiä.
Hittisarja Gossip Girl -tekee paluun. Sarjasta työstetään parhaillaan uutta versiota. 10-osainen sarja saa ensi-iltansa uudessa HBO Max -striimauspalvelussa.
Vuonna 2012 päättynyttä teinidraamaa tähdittivät tuolloin Blake Lively, Leighton Meester, Ed Westwick, Chace Crawford ja Penn Badgley, joista on tullut vuosien saatossa isoja Hollywood-tähtiä.
Alkuperäisen sarjan luojat Josh Schwartz ja Stephanie Savage ovat mukana myös uutuussarjassa vastaavina tuottajina.
Schwartz kommentoi yhdysvaltalaislehdistölle järjestetyssä tilaisuudessa sarjan tilannetta.
Tuottajat ovat yrittäneet saada sarjan alkuperäisiä tähtiä mukaan uuteen versioon.
– Olemme ottaneet heihin kaikkiin yhteyttä, jotta he tietäisivät mitä on tapahtumassa. Haluaisimme heidän olevan mukana, jos he haluaisivat sitä myös itse. Emme kuitenkaan halunneet tehdä uutta sarjaa ehdolliseksi heistä, Schwartz kertoo
Uudessa versiossa aikaa on kulunut 8 vuotta siitä, kun alkuperäinen Gossip Girl -sivusto sammui. Sarjassa nähdään kuinka sosiaalinen media ja itse New York on muuttunut vuosien aikana.
Tuottajien mielestä uuden sarjan maailmankuvaan ei sopinut aikuisten hahmojen juoruilevan ryhmissä entiseen tyyliin.
Schwartz kommentoi tarkemmin, miten tutut hahmot näyttäytyisivät uutuusversiossa.
– Ehkä Dan voisi olla opettajana lukiossa ja Serena voisi ohjata harjoittelijoita työssään. Ehkä nuoret hengailisivat yhdessä Chuckin omistamissa hotelleissa? Mahdollisuudet ovat rajattomat, tuottaja kommentoi.