Paljastus: Alppikisan kopteri pudotettiinkin tarkoituksella
Alppihiihdon maailmancupin osakilpailussa vaaratilanteen aiheuttanut drone-kopteri pudotettiin tarkoituksella rinteeseen, toteavat kisajärjestäjät tapauksesta.
Tiistai-iltana Italian Madonna di Campigliossa käydyn kilpailun lopussa ilmakuvaa välittävä kopteri putosi vain muutaman kymmenen sentin päähän suoritusta tehneestä Itävallan tähtilaskija Marcel Hirscheristä.
Kopteria lennättäneen yhtiön mukaan laitteiston käyttämässä radiotaajuudessa oli esiintynyt yllättäviä häiriöitä, jotka vaikuttivat koneen ohjattavuuteen.
- Kun pilotti havaitsi ongelman, seurasi hän turvallisuusohjeistusta ja ohjasi kopterin mahdollisimman lähelle maata ennen sen vapauttamista, kisojen järjestelyihin osallistuneen Infront Sports & Median tiedotteessa todettiin.
- Tarkoitus oli tuhota drone ennen kuin siihen menetetään yhteys.
Kansainvälinen hiihtoliitto FIS totesi tuoreeltaan, että vastaavien tapausten välttämiseksi on tehtävä toimenpiteitä. Toistaiseksi drone-kamerat ovat pannassa, kunnes niiden turvallinen käyttö alppikisoissa on varmistettu.
Uusimmat
-
17:37
Liigakierroksen seuranta: Tommi Niemelän Ilvekseltä hurja alku Pelicansia vastaan – SaiPa iski heti Helsingissä
-
17:34
Harrods-luksustavaratalon kuollutta ex-omistajaa kohtaan sataa seksisyytöksiä
-
17:34
Video ei herkille: Joel Pohjanpalon ottelussa järkyttävä loukkaantumistapaus
-
17:25
Gazan väestönsuojeluvirasto: Ainakin 21 kuollut Israelin koulurakennusiskussa
-
17:19
SM-liigan tasokas paluumuuttaja sai heti kylmää vettä niskaansa
-
17:16
Pörssisähkö on tänään lähes ilmaista, mutta sunnuntaille tiedossa kylmempää kyytiä
-
17:01
Marin auton kylkeen kopsahti jotakin ja sitten tapahtui kummia: "Katsoimme toisiamme silmiin"
-
17:01
Toimi näin, jos epäilet kumppanisi pettävän
-
16:34
Ukraina kertoo tehneensä iskut Venäjän asevarastoihin
-
16:32
Asiantuntija epäilee Itämerta lähestyvää vaarallista Ruby-alusta Venäjän operaatioksi
-
16:24
Juhli Tapparassa keväällä – Suomen mestari lopettaa nyt uransa: "Todella vaikea päätös"
-
16:07
10–0! Kärppiä riepoteltiin kaukalossa hurjalla tavalla
-
16:02
Tältä kuulostaa uusi Mariska – suosikkiartistin musiikillinen tausta yllättää
-
15:40
Nordean verkkopalveluiden toiminnassa jälleen häiriöitä
-
15:15
Joensuussa nähty taas karhuja – älä mene lähelle tai kuvaa!
-
15:00
Helsingissä tänään useampi mielenosoitus – haittaa liikenteelle
-
14:37
Uusi VAR-järjestelmä testiin – merkittävä muutos aiempaan
-
14:21
Tappara-vahti joutui pilkkahuutojen kohteeksi – puhuu nyt vuosien jälkeen kipeistä muistoista: "Se otti enemmän päähän"
-
14:20
Tapakouluttaja muistuttaa yhdestä perusasiasta työpaikalla – "Ei se ihan kauheasti kaloreita kuluta"
-
14:09
Ensitreffit alttarilla -Matin bestman luuli joutuneensa aprillipilan kohteeksi kuullessaan, että tämä on menossa naimisiin
-
Lataa lisää