Khloé Kardashian kertoo People-lehdelle, että hänen veljensä Rob Kardashian palaa perheestä kertovaan tv-sarjaan.
Kun tosi-v-tähti Khloé Kardashian vietti kesäkuussa 36-vuotissyntymäpäiviään, hieraisivat monet fanit silmiään. Syntymäpäivillä otetuissa valokuvissa nähtiin pitkästä aikaa myös Kardashianien veli Rob Kardashian.
Rob on karttanut kameroita jo useamman vuoden ajan kipuiltuaan painonsa kanssa. Fanit kuitenkin ilahtuivat, kun mies esiintyi tuoreissa kuvissa hymyileväisenä ja myös selvästi hoikistuneena.
LUE MYÖS: Muistatko vielä Kardashianien julkisuudesta vetäytyneen Rob-veljen? Palasi muuttuneena parrasvaloihin: "Mikä komistus!"
Khloé Kardashian paljastaa nyt People-lehdessä, että hänen veljensä aikoo yllättäen palata myös perheen elämästä kertovan Keeping up with the Kardashians -sarjan kuvauksiin.
– Robia tullaan näkemään ohjelmassa enemmän. Olen iloinen, että hän palaa takaisin, Khloé kertoi lehdelle innoissaan.
Hän hehkuttaa veljensä olevan myös hänen paras ystävänsä ja oikoo haastattelussa käsityksiä siitä, ettei muu perhe olisi ollut viime aikoina tekemisissä Robin kanssa.
– Hän on ollut koko ajan mukana kuvioissa. Ihmiset luulevat, ettemme näe häntä, mutta se ettei sitä ole nähty televisiossa ei tarkoita, ettemmekö tapaisi.
Khloé sanoo Peoplelle, etteivät siskot aio painostaa veljeään kameroiden eteen.
– Kaikki tapahtuu hänen omasta tahdostaan.
LUE MYÖS: Siskonsa kanssa käsirysyyn ajautunut Kourtney Kardashian vetäytyy perheensä tv-sarjasta – kuvailee riipaisevasti, millaista oli elää liki 15 vuotta kameroiden edessä
Myös hän myöntää yllättyneensä, kun veli antoi suostumuksensa sille, että myös hänestä sai julkaista kuvia Khloén syntymäpäivien yhteydessä.
– Olimme todella iloisia, että se tuntui mukavalta hänestä ja hän on sinut itsensä kanssa. Myös ihmisten reaktio oli positiivinen ja antoi hänelle itseluottamusta.
Khloén paljastus tuli vain vähän aikaa sen jälkeen, kun sisarussarjan vanhin Kourtney Kardashian ilmoitti jättäytyvänsä pois ohjelman kuvauksista. Kardashian kertoi hiljattain Voguelle antamassaan haastattelussa, että ilmapiiri kuvauksissa oli ollut pitkään toksinen.