Eduskunta on hyväksynyt lopullisesti ensi vuoden budjetin. Viimeisistä budjettikohdista äänestettiin perjantaina aamupäivällä.
Suomen ensi vuoden talousarvio on noin 89,2 miljardia euroa. Se on noin 12,5 miljardia euroa alijäämäinen, ja tämä alijäämä katetaan ottamaan lisää velkaa.
Budjetti on jonkin verran kasvanut tämänvuotisesta. Määrärahatarpeen kasvua selittävät esimerkiksi hyvinvointialueiden rahoituksen jälkikäteistarkistus sekä indeksitarkastukset. Toisaalta menotasoa alentavat muun muassa erilaiset säästöt.
Eduskunta jäi budjettiäänestysten jälkeen istuntotauolle. Seuraava istunto pidetään tiistaina 4. helmikuuta.
– Omasta ja koko eduskunnan puolesta toivotan teille oikein hyvää joulua ja uutta vuotta ja paljon suojelusta elämän tuulissa. Antakaa nyt aikaa teidän läheisille, sanoi varapuhemies Paula Risikko (kok.) kansanedustajille istunnon päätteeksi.