Suomen Palloliiton virkaa tekevä puheenjohtaja Markku Lehtola myöntää suomalaisen jalkapallon toimintakulttuuria leimaavat ongelmat.
Huuhkajien tulokset ovat olleet jo pitkään heikkoja, mutta muutoksia kaivataan myös liiton rakenteisiin. Suomi on Fifan rankingissa ennätyksellisen alhaalla, vasta sijalla 108.
Lehtola myöntää, että käynnissä olevat MM-karsinnat ovat Suomen kannalta menetetyt, mutta korostaa kuitenkin jäljellä olevien pelien tärkeyttä.
– Tämä karsinta on menetetty. Siltä osin voidaan toiveet heittää, mutta se ei tarkoita sitä ettemme pelaisi joka ottelussa voitosta. Nyt haetaan parempaa julkisuuskuvaa suomalaiselle jalkapallolle myöskin miesten A-maajoukkueen osalta, Lehtola alleviivaa Tulosruudulle.
Lehtola kertoo pääkuvan videolla Palloliiton toiminnan ongelmista ja keinoista, joilla sitä voidaan tehostaa.