Paluulikenne vilkastuu tapaninpäivänä – näille alueille syntynee pahimmat ruuhkat
Ajokeli on tapaninpäivänä normaali muualla paitsi Lapin länsiosissa. Tieliikennekeskuksen mukaan tuuli saattaa kuitenkin kasata teille paikoin kinoksia.
Joulun paluuliikenne maanteillä käynnistyy myöhemmin kuin oli ennakoitu. Liikenteen odotettiin vilkastuvan joulupäivänä puolenpäivän jälkeen, mutta pääteillä oli hyvin hiljaista vielä illallakin, kerrottiin Fintrafficin Tampereen tieliikennekeskuksesta.
Tapaninpäivänä tiistaina liikennemäärät alkanevat nousta jo aamupäivän puolella. Tieliikennekeskuksesta arvioitiin, että paluuliikenne saattaa jäädä hieman joulun menoliikennettä vähäisemmäksi, koska osa pyhien viettoon lähteneistä jatkaa lomailua vuodenvaihteen pyhien yli.
Lue myös: Loskakelit, tervetuloa! Joulun paluuliikenteeseen kannattaa lähteä ennen torstaita – tässä syy
Ruuhkat keskittynevät näille alueelle
Paluuliikenteen isoimmat jonot tai ruuhkat syntyvät perinteisesti Kolmostielle Tampereen ja Helsingin välille sekä Nelostielle välille Heinola–Helsinki. Valtatie 9:n murheenkryyni eli väli Orivesi–Tampere on sekin hyvin altis ruuhkille.
Ajokeli on tapaninpäivänä normaali muualla paitsi Lapin länsiosissa. Tieliikennekeskuksen mukaan tuuli saattaa kuitenkin kasata teille paikoin kinoksia.
Näin kävi joulupäivänä junaliikenteen puolella. Pieksämäen ja Joensuun välisellä rataosuudella kinostui kiskoille niin runsaasti lunta, että Varkaudesta itään lähtenyt kiskobussi joutui kääntymään takaisin.
Rataosuuden kolme kiskobussivuoroa peruttiin joulupäivänä.
Lue tästä seuranta-artikkelista, miten joulun menoliikenne sujui.
Uusimmat
-
19:30
Kuningatar Camillan ex-mies Andrew Parker Bowles löysi uuden rakkaan –mielitietty on tunnettu tv-juontaja
-
19:20
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
19:17
Suurin osa euroehdokkaista pitäisi ilmastotavoitteiden lykkäämistä tuhoisana – "Tulevat sukupolvet joutuisivat maksamaan"
-
19:14
Liverpool teki valintansa: Tässä on Jürgen Kloppin seuraaja
-
19:02
Karu mediatieto: NHL-tähdellä veritulppa, kausi päättyy kuin seinään
-
19:01
Syöpäsairas lääkäri kokeili omaa kokeellista hoitoa itseensä – elossa vielä vuoden jälkeen
-
18:56
Kai bongasi yllättävän huvipuistovieraan Linnanmäellä – "Ei tule joka päivä vastaan"
-
18:46
Satojen miljardien bisnes houkuttaa Suomea – voisimmeko ottaa vastaan muiden maiden ydinjätteet?
-
18:33
Oletko nähnyt tätä nuorta naista Helsingissä? Havainnot hätänumeroon
-
18:16
Lähteet: Prinssien veljesriita sai uuden kierroksen – Harry jättää osallistumatta lapsensa kummin häihin ja pahoitti mielensä Williamin tärkeästä roolista
-
18:12
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
17:51
Poliisi tutkii hautarauhan rikkomista Kolarissa – pyytää silminnäkijähavaintoja viikonloppuyön tapahtumista
-
17:50
Emil Ruusuvuori sai toivotun tuloksen neljännellä yrittämällä
-
17:43
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa
-
17:37
SM-liigaseuran niskassa miljoonavelat – merkittävä ulostulo tilanteesta
-
17:32
Lidliltä tärkeä muistutus kaupan kassalla myytävistä muovipusseista
-
17:26
HJK:n valmentajasekoilu päättyi tuplapotkuihin – Aki Riihilahti selvittää tehtyjä virheitä: "Minä olen vastuussa"
-
17:16
Omakanta-palvelun häiriö on päättynyt
-
17:11
Leijonien vastustajalle merkittävä päätös: Kevin Fialan kurinpitoasia ratkaistu
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
Lataa lisää