Kolme Suomen suurinta panimoa on lakossa 23.–28. maaliskuuta. S-Ryhmä kertoo MTV Uutisille, että alkuviikosta olutta on ostettu hieman tavallista enemmän, mutta hamstrauksesta ei ole kyse.
Lakossa ovat Hartwallin panimo Lahdessa, Olvin panimo Iisalmessa ja Sinebrychoffin panimo Keravalla.
Kaupat ovat varautuneet lakkoon hankkimalla kotimaisia tuotteita varastoon.
Alkuviikon perusteella ainakin pieni osa kuluttajista varautuu myös lakkoon.
– Oluen kysyntä on ollut sunnuntaina 23.3. ja maanantaina 24.3. S-ryhmässä hieman normaalia suurempaa, mutta varsinaisesta hamstrauksesta ei voida puhua, kertoo myyntipäällikkö Juhani Haara S-Ryhmästä.
Kesko ei ole toistaiseksi havainnut oluen myynnin kasvua kaupoissaan viime päivinä.
– Oluen myynnissä ei ole havaittavissa merkittävää muutosta perjantain ja maanantain välisenä aikana verrattuna samoihin viikonpäiviin viime vuonna. Saatavuuden osalta tilanne on kaupoissamme tällä hetkellä vakaa, Kesko vastaa MTV Uutisten tiedusteluun.
Sekä S-Ryhmä että Kesko korostavat, että olut ei ole loppumassa, koska muiden valmistajien tuotteita saapuu kauppoihin tavallisen tapaan ja varastoja täydennettiin ennen lakon alkamista.
Tästä riidellään
Elintarvikealalla lakkoillaan, koska Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ja työnantajien Elintarviketeollisuusliitto eivät päässeet sopuun uusista työehdoista.
Kiistaa aiheuttavat erityisesti työaika- ja työvuorokysymykset leipomoissa. SEL kuitenkin pelkää, että leipomoihin kohdistuvat muutospaineet valuisivat ajan kanssa myös muille aloille. Tämän takia nyt lakkoillaan myös panimoissa.
Kiistaa on muun muassa arkipyhävapaista ja työvuorojen pituuksista.
– Esimerkiksi leipomoalalla työnantaja haluaa mahdollistaa kuuden päivän työviikon. Ja jos yhdelle alalle tehdään muutoksia työaikajärjestelyihin, seuraavaksi näitä muutoksia halutaan muille aloille, SEL:n puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen kertoo.
– Työaikamuutokset ovat jäsenillemme jaksamiskysymyksiä. Työajat ovat alalla sellaisia, että ne hankaloittavat sosiaalista elämää, hän jatkaa.
SEL on saamassa leipomoihin läpi sen, että yötyöstä saa yhä sadan prosentin korvauksen. Hallitus on kumoamassa lainsäädännön, joka velvoitti tähän sadan prosentin yötyökorvaukseen leipomoissa.
SEL joutunee kuitenkin antamaan periksi joissakin työaikakysymyksissä, jotta se saa Elintarviketeollisuusliiton suostumaan muita aloja suuremman yötyökorvauksen jatkumiseen.
– Olemme suostumassa 100 prosentin yötyökorvaukseen leipomoissa. Se kuitenkin edellyttää sitä, että sovimme myös muista muutoksista työehtosopimukseen, kuten työaikamuutoksista, joille voidaan laskea vastaava kustannusvaikutus, johtaja Anne Somer Elintarviketeollisuusliitosta kertoo.
Uusia lakkoja tulossa
Osapuolet ovat valtakunnansovittelijan toimistolla sovittelussa seuraavaksi keskiviikkona.
SEL on ilmoittanut jo uusista lakoista.
Leipomoiden osalta lakossa on 150 leipomoa ja lähes 2000 työntekijää 31.maaliskuuta – 3. huhtikuuta, jos sopua ei synny ennen sitä.
Työministeri Arto Satonen (kok.) on päättänyt siirtää liha- ja peruselintarvikealojen yrityksiin ajalle 25.–27. maaliskuuta ilmoitetun lakon valtakunnansovittelija Anu Sajavaaran esityksestä. Lakko siirtyy kahdella viikolla eteenpäin. Perusteena siirrolle on yhteiskunnan ruokahuollon ja eläinten hyvinvoinnin turvaaminen.