Pankkien palvelunestohyökkäyksistä epäillään enää yhtä

osuuspankki palvelunestohyökkäys
Palvelunestohyökkäys tehtiin Nordeaan ja Osuuspankkiin.Lehtikuva
Julkaistu 07.12.2015 19:47

MTV UUTISET – stt

Viime vuodenvaihteessa tapahtuneista pankkien palvelunestohyökkäyksistä epäillään enää vain yhtä. Palvelunestohyökkäys tehtiin Nordeaan ja Osuuspankkiin.

Teoista epäiltiin alun perin sekä 1997 että 1995 syntynyttä suomalaista miestä, mutta keskusrikospoliisin esitutkinnassa kävi ilmi, että vuonna 1995 syntynyt mies ei ollut mukana tekemässä hyökkäyksiä.

Palvelunestohyökkäyksiä on tutkittu muiden muassa törkeinä tietojärjestelmän häirintöinä, törkeän kiristyksen yrityksenä ja kiristyksen yrityksinä.

Tutkinnan yhteydessä selvisi, että miehiä on syytä epäillä MTV3:n Katsomo.fi -palveluun, Iltalehteen ja Viestintävirastoon vuonna 2013 kohdistuneista palvelunestohyökkäyksistä. Vuonna 1997 syntynyttä miestä epäillään myös tammikuussa 2015 Viestintävirastoon kohdistuneesta palvelunestohyökkäyksestä.

palvelunestohyökkäys

Tuoreimmat aiheesta

Rikos