Panttivankitilanne Kölnissä ratkesi – Vakavasti loukkaantunut epäilty on poliisin hallussa

Köln 2
Poliisi tyhjensi Kölnin päärautatieaseman. AFP / Lehtikuva
Julkaistu 15.10.2018 15:10(Päivitetty 15.10.2018 16:42)
Toimittajan kuva
Janne Puumalainen

janne.puumalainen@mtv.fi

@puumajanne

Salla Laurila

Saksassa Kölnin kaupungissa panttivankitilanne päärautatieaseman välittömässä läheisyydessä on ratkennut, kertoo muun muassa uutistoimisto Reuters.

Poliisi kertoi hieman neljän jälkeen (Suomen aikaa) aikaa, että epäilty on poliisin hallussa. Poliisin mukaan naispuolinen panttivanki loukkaantui tilanteessa lievästi ja saa parhaillaan hoitoa. Epäilty loukkaantui vakavasti, poliisi kertoo.

Paikallismedian tietojen mukaan panttivankitilanne tapahtui läheisessä apteekissa tai McDonaldsissa. Panttivangiksi otettiin ainakin yksi nainen. Deutsche Welle kertoi aiemmin useista panttivangeista.

Poliisi sulki päärautatieaseman suurelta osin. Se on yksi Saksan vilkkaimmista rautatieasemista.

Asemalta kulkee sekä paikallis- että pitkän matkan junia. Se sijaitsee aivan kaupungin suosituimman turistinähtävyyden, Kölnin tuomiokirkon vieressä. Tilanne on käynnissä aseman toisella puolella, Breslauer Platz -aukiolla.

Silminnäkijöiden mukaan aukiolta kuultiin useita laukauksia. Poliisin tiedottaja ei ole vahvistanut tietoa.

Köln 1

Poliiseja Kölnin päärautatieasemalla.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat