Etelä-Savon käräjäoikeus on tuominnut Idols-ohjelmasta tutun Panu Larnoksen, 34, toisen Idols-laulajan kuolemantuottamuksesta ehdolliseen vankeuteen.
30-vuotias Vesa Suonto kuoli, kun Larnoksen kuljettama mönkijä suistui ojaan Mikkelin Otavassa juhannuksena 2014.
Olutta ja shotteja
Molemmat Idols-laulajat olivat viettämässä juhannusjuhlia isommassa kaveriporukassa. Iltapäivän aikana Larnos oli nauttinut todistajien mukaan runsaasti olutta sekä kirkkaita tai shotteja. Larnoksen itsensä mukaan hän oli vain "tissutellut" hiukan olutta.
Vesa Suonto oli kokematon mönkijöiden suhteen, Panu Larnoksella sen sijaan on runsaasti ajo kokemusta muun muassa hiekkamontuilta ja crossiradoilta. Myös Suonto oli humalassa, kun kaksikko lähti ajelulle Larnoksen omistamalla mönkijällä.
Ajonopeus oli oikeuden mukaan noin 50-60 kilometriä tunnissa. Kummallakaan ei ollut kypärää. Mönkijä ajautui ajon aikana soratien vasempaan laitaan ja kohti metsää, jolloin Suonto mahdollisesti hyppäsi mönkijän kyydistä pois kohtalokkain seurauksin.
Suonnon avopuolison korvausvaateet hylättiin
Larnos tuomittiin 40 päivän ehdolliseen rattijuopumuksesta, ajoneuvorikkomuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta. Lisäksi hänet määrättiin kolmen kuukauden ajokieltoon.
Rangaistuksen mittaamiseen vaikutti käräjäoikeuden mukaan se, että Suonto lähti itse mönkijän kyytiin tietoisena siitä, että Larnos oli humalassa.
Larnos oli myös vedonnut tapauksen saamaan julkisuuteen rangaistusta alentavana tekijänä, mutta tätä perustetta käräjäoikeus ei hyväksynyt.
Suonnon avopuolison vahingonkorvausvaateet oikeus hylkäsi. Oikeuden mukaan kyse ei ollut törkeästä huolimattomuudesta, jota vahingonkorvausvastuu uhrin omaisille edellyttää.
Larnos määrättiin maksamaan Suonnon avopuolison oikeudenkäyntikulut, noin 5 000 euroa, sekä jutun todistelukustannukset, noin 1 000 euroa.