Pariisi hakemassa vuoden 2024 kesäolympialaisia

olympilaiset, kuvituskuva, 2014
Kuvituskuva2014 Getty Images
Julkaistu 09.04.2015 14:23

MTV SPORT - STT - Reuters

Pariisi aikoo suurella todennäköisyydellä hakea vuoden 2024 kesäolympialaisia.

Pariisin kaupunginvaltuusto äänestää kisahausta maanantaina, ja varapormestari Jean-Francois Martins uskoo päätöksen olevan myöntävä.

- Urheiluväki teki hyvää työtä selittäessään miksi ja miten hakea. Menemme äänestykseen optimistisina, Martins kertoi Reutersille.

Pariisin pormestari Anne Hidalgo oli vielä viime vuonna skeptinen haun suhteen, mutta urheiluväki sai käännettyä hänen päänsä perusteluillaan. Martinsin mielestä Pariisin etuna on taloudellisesti ja eettisesti järkevä hakemus. Suuri osa kisapaikoista olisi jo valmiina.

Vuonna 2024 tulee kuluneeksi sata vuotta Pariisin edellisistä olympiakisoista. Kisojen hakijoiksi ovat ilmoittautuneet jo Rooma, Hampuri ja Boston.

Pariisi oli ennakkosuosikki vuoden 2012 kisaisännäksi, mutta hävisi hakukilvan täpärästi Lontoolle.  

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu