Pariskunta palkkasi Oodi-kirjaston arkkitehdit suunnittelemaan kesähuvilansa – projektia seurataan Grand Designs Suomi -ohjelmassa

1:15img
Viime kaudella nähtiin "Snadi"-talo, joka on oikea tilankäytön ihme.
Julkaistu 26.08.2023 08:02
Toimittajan kuva

Rebeca Romero

rebeca.romero@mtv.fi

Grand Designs Suomi -ohjelman uudella kaudella seurataan, miten työmaasta kodiksi rakentuvat muun muassa yli 600-neliöinen, Hollywoodista inspiroitunut talo Keravalla sekä koti kuin taideteos, kuvataitelija Jan-Erik Anderssonin kuusikulmainen talo Kuusi-O. 

Suomalaisen arkkitehtuurin ja asumisen ohjelma Grand Designs Suomi seuraa toisellakin tuotantokaudella rohkeiden rakentajien taloprojekteja piirustuspöydältä unelmien kodeiksi. Uudella kaudella nähdään 10 persoonallista rakennusprojektia ja perhettä, joiden kova työ palkitaan, kun vuosien työmaa muuttuu vihdoinkin kodiksi. 

Tällä kaudella taloja rakennetaan pääkaupunkiseudun lisäksi Lohjalle, Loviisaan, Turkuun, Tampereelle ja Jyväskylään. Pohjoisin talo nousee Kilpisjärvelle, jonne Lapin maisemiin ihastunut eteläafrikkalais-englantilainen pariskunta päätti asettua asumaan.

Jokaisella rakennuttajalla on omat tarpeensa ja käsityksensä siitä, millainen unelmatalon tulisi olla. Suuri tai pieni, puurakenteinen vai harkkotalo, kaupungissa vai luonnon rauhassa. Kun yksi pariskunta miettii mikä olisi pienin mahdollinen talo, jossa olisi hyvä asua, on toisen perheen unelmana hulppea 600 neliömetrin koti.

Persoonallisen talon rakentaa myös 77-vuotias ensirakentaja Marjatta, jonka moderni koti nousee hänen lapsuutensa maisemiin sekä Risto, jonka talon kattoon tehdään reiät, jotta yhtään puuta ei rakennuksen vuoksi jouduttaisi kaatamaan. Mukaan kaudelle mahtuu myös unelma vanhan hirsitalon siirtämisestä.

Uniikki ja toimiva talo syntyy hyvällä suunnittelulla. Tämän tuotantokauden Grand Designs taloja ovat olleet suunnittelemassa muun muassa Länsiterminaalin suunnittelijana tunnetun PES-arkkitehtien Tuomas Silvennoinen, Oodi-kirjaston suunnitelleen ALA-Arkkitehtien Juho Grönholm sekä "Life on a Leaf" -taidetalon suunnittelijat Erkki Pitkäranta ja Jan-Erik Andersson.

Kauden päätteeksi nähdään arkkitehtuurin erikoisjakso, jossa sarjan juontaja, arkkitehti Samppa Lappalainen vierailee kiinnostavissa kohteissa ja keskustelee arkkitehtien kanssa suunnitteluun, materiaalivalintoihin ja rakentamiseen vaikuttavista ratkaisuista. Arkkitehtuurista Sampan kanssa keskustelemassa ovat arkkitehdit Matti Kuittinen, Tuomas Siitonen, Maria Klemetz ja Rami Eräpohja.

Toisen kauden rakennuskohteet

Bumerangi – Kirkkonummi

grand_designs_suomi_s2_eps01_008

Bumerangi-taloa rakennettiin vanhojen puiden ehdoilla.

Suurien tapahtumien promoottorina pitkään toiminut Risto löysi pääkaupunkiseudulta upean merenrantatontin ja halusi rakentaa vapaa-ajan asunnon luontoa kunnioittaen. Arkkitehdiksi valittiin PES-arkkitehtien Tuomas Silvennoinen, joka on vastannut muun muassa Helsingin Länsiterminaalin sekä Turun tulevan musiikkitalon suunnittelusta. Bumerangi-nimensä talo sai katon muodosta, joka yhdistää kolme erillistä taloa yhdeksi kokonaisuudeksi. 

Talon sijoittelussa tontille huomioitiin siellä kasvavat puut.

Vanhoja puita ei saa hankittua rahallakaan, niitä pitää suojella, Risto sanoo. 

Talon läpi kasvaa kolme täysikasvuista mäntyä, jotka luovat upean yksityiskohdan tyylikkääseen taloon. Monen vuoden rakennusurakan aikana tontille nousi myös harvoin nähty, sisään ajettava venevaja.

Bagua – Parainen

grand_designs_suomi_s2_eps02_009

Ninan ja Teron kodissa luonnonmateriaalit ovat ahkerasti käytössä.

Ninalla ja Terolla on unelma talosta, joka olisi terveellinen ja kaunis, ja joka valmistuisi hyvän suunnittelun ansiosta ennätysvauhtia Teron lapsuuden maisemiin Paraisille. Perhe on asunut vuosia ulkomailla ja he ovat kokeneet myös homevaurioisen asunnon ongelmat. Siksi uuden talon hengitysilmaan päätettiin panostaa. Materiaalien haluttiin olevan erityisen luonnonläheisiä ja vähäpäästöisiä: muun muassa korkkia, luonnonkiveä ja olkirappauksia.

Unelmana on koti, jonne kolmilapsiseksi kasvavan perheen on hyvä asettautua pysyvästi asumaan. Pariskunta haluaa myös pitää mahdollisimman paljon asioita omissa käsissään ja tehdä itse kaiken mahdollisen suunnittelutyön. Mutta riittääkö kova usko omaan osaamiseen muuttamaan rakennusalan perinteiset tekemisen mallit?

Auvisen Aalto – Jyväskylä

jykyla

Jyväskylään nousee talo Alvar Aallon hengessä.

Mirva ja Anssi tyttärineen ovat muuttaneet Jyväskylään ja haaveilevat rakentavansa talon uuden kotikaupunkinsa kuuluisimman arkkitehdin, Alvar Aallon, hengessä. Anssi on rakennusalan ammattilainen, joka on rakennusinsinöörin koulutuksen lisäksi valmistunut äskettäin arkkitehdiksi. Hän ottaa nyt kaiken osaamisen käyttöönsä toimiessaan oman talonsa arkkitehtina, rakennesuunnittelijana ja vastaavana mestarina.  Helpottuuko rakentaminen, kun kaikki tieto on yhden miehen käsissä?

Villa Suvisaaristo – Espoo

grand_designs_suomi_s2_eps06_012

Janin ja Eevan kodissa valtavat ikkunat olivat korkealla toivelistalla. Ne osoittautuivat suureksi haasteeksi.

Jani ja Eeva löysivät upean merenrantatontin Espoosta lyhyen matkan päästä Helsingin keskustasta. Perheen lasten ollessa pieniä olisi oma piha hyvä vaihtoehto lapsille, vaikka Eeva hieman muuttoa pois palveluiden äärestä pohtiikin. Talon arkkitehdiksi valikoitui Pet Michael, joka on ollut suunnittelemassa useita moderneja omakotitaloja Espoon seudulla. 

Kodin rakentamisen lähtökohtana oli upea merimaisena ja näyttävyys laadukkaine materiaaleineen ja isoine ikkunoineen. Ikkunat olivatkin haasteena, sillä niiden suuri koko sekä sodan aiheuttama materiaalipula hidastutti työmaan edistymistä niin, että turhautuminen oli lähellä muuttoa odotellessa. 

Voima-Vahtila – Loviisa

grand_designs_suomi_s2_eps05_016

Millan ja Markun kodin rakentamisessa noudatettiin perinnerakentamisen tapoja.

Nostalgiasta inspiroituneet Milla ja Markku löysivät Loviisasta unelmiensa vanhan talon, joka kuitenkin paloi jo pian muuton jälkeen. Selvitäkseen tulipalon aiheuttamasta surusta rakennustöissä täysin kokematon pariskunta päätti etsiä vanhan hirsikehikon ja siirtää sen palaneen talon paikalle. 

Pari päätti myös tehdä kaikki mahdolliset työt itse kivijalan siirtämisestä ja hirsien nostamisesta alkaen. Hyviä vinkkejä tekemiseen löytyy YouTubesta, mutta miten selvitä rakennustyömaalla kylminä pakkasöinä ja miten löytää balanssi rakentamisen ja arjen pyörittämiseen alkeellisissa oloissa?

Kuusi-O – Turku

grand_designs_suomi_s2_eps04_005

Kuusi-O-talo on taideteos itsessään, taloon suunnittelemat teokset ovat lisäksi keskeinen osa kotia.

Kuvataiteilija Jan-Erik Andersson ja graafikko Marjo Malin tunnetaan aiemmin rakentamastaan persoonallisesta lehden mallisesta "Life on a Leaf" -taidetalosta. Nyt taiteilijapariskunta rakentaa uutta kuusikulmaista kaksikerroksista kotia, jonka suunnittelun lähtökohtana on luonnosta, muun muassa mehiläiskennoista löytyvä muoto, kuusikulmio. Arkkitehti Erkki Pitkärannan ja Jan-Erikin yhteistyössä suunnittelema rakennus tutkii tarvittavan tilan määrää ja useiden taiteilijoiden taloon suunnittelemat taideteokset ovat keskeinen osa uutta kotia.

Keravan Hollywood

grand_designs_suomi_s2_eps07_009

Keravalle kohoaa Hollywood-unelma. 

Petri ja Sanae olivat molemmat tahoillaan haaveilleet Hollywoodin upeista huviloista ja kun yhteisen talon rakentaminen tuli ajankohtaiseksi, tiesi pariskunta millaista taloa lähdetään suunnittelemaan. Taloon haluttiin paljon tilaa kasvavalle perheelle: muun muassa leffahuone ja kuntosali sekä toinen olohuone Sanaen marokkolaisten juurien hengessä.

Talon suuri koko – 608 neliötä – ei rakennuttajia pelottanut sillä Petri on palkittu rakennusmestari, joka työkseen vastaa suuremmistakin työmaista. Oma jättiprojekti kuitenkin vaatii perheeltä paljon uhrauksia, kun Petrin kaikki aika kuluu työmaalla ja Sanae pyörittää arkea yksin. Vaikka osaamista on, ei onnettomuuksilta voi ammattimieskään aina välttyä.

Villa Kauppila – Tampere

grand_designs_suomi_s2_eps08_002

Villen ja Saaran kesähuvilan suunnittelijoiden aiempia töitä on muun muassa Oodi-kirjasto.

Kun Saara ja Ville päättivät rakentaa perheelleen kesähuvilan Tampereelle, oli selvää, että talosta halutaan yhtä ainutlaatuinen kuin maisema, johon se rakennetaan. Pariskunta oli ihaillut Oodi-kirjaston suunnitelleen ALA-arkkitehtien töitä ja kun toimisto oli kiinnostunut projektista, annettiin ohjeeksi "tehkää siitä ihan posketon". 

Posketon talosta tuleekin - ja haasteellisten teknisten ratkaisujen vuoksi myös työläs rakentaa. Talo uppoutuu osin rinteeseen ja sen poikkeuksellisen suuret ikkunapinnat ja aaltoileva kattomuoto antavat talolle omaleimaisen ilmeen. Näin uniikin talon rakentaminen vaatii rohkeutta, intohimoa ja paljon aikaa.

Peak - Lohja

grand_designs_suomi_s2_eps09_005

Marjatta ryhtyi ensirakentajaksi 77-vuotiaana ja rakentaa talon lapsuutensa maisemiin Lohjalle.

Pitkän uran EU-virkamiehenä tehnyt Marjatta palasi muutamia vuosia sitten Brysselistä ja päätti 77-vuotiaana rakentaa talon lapsuutensa maisemiin Lohjalle. Aluksi suunnitteilla oli perinteinen omakotitalo mutta nähtyään arkkitehti Martin Lukasczykin suunnittelemia pientaloja syntyi ajatus modernista, rinteen yli kurkistavasta talo Peakista. Ensirakentajana Marjatalla on ollut paljon opeteltavaa kaavoituksesta ja talotekniikasta alkaen, mutta arkkitehdin, osaavien rakentajien ja auttavaisten sukulaisten kanssa syntyy asukkaansa kaltainen rohkea ja persoonallinen talo.

Revontulikoti – Kilpisjärvi

grand_designs_suomi_s2_eps10_006

Amelie ja Brett jäivät koronan vuoksi jumiin Kilpisjärvelle, ja päättivät jäädä sinne asumaan.

Brittiläinen Amelie ja Etelä-Afrikasta kotoisin oleva Brett kiersivät lastensa kanssa matkailuautolla Eurooppaa ja päättivät viettää talven Kilpisjärvellä. Koronan aiheuttamien matkustusrajoituksien vuoksi pari jäi jumiin Kilpisjärvelle ja lopulta päättivät jäädä sinne asumaan.

Jotta rakentaminen olisi mahdollisimman helppoa, pariskunta päätyi talotehtaalta tilattavaan taloon, joka kätevästi ja nopeasti kootaan paikan päällä. Minkälaista on rakentaa talo paikkaan, jossa kaikki on kaukana, yhteistä kieltä ei paikallisten kanssa aina löydy ja suomalaiset rakennussäädökset yllättävät kerta toisensa jälkeen?

Juontajana jatkaa ykköskaudelta tuttu Samppa Lappalainen

grand_designs_suomi_samppa2blappalainen_16x9

Grand Designs Suomen juontajana jatkaa Samppa Lappalainen. 

Grand Designs Suomen juontajana jatkaa Samppa Lappalainen. Samppa on helsinkiläinen arkkitehti ja Arkkitehtitoimisto JKMM:n toimitusjohtaja. Pientalot ja perheiden unelmat hyvästä asumista ovet Sampan sydäntä lähellä, vaikka arjen työ vie ajatukset enemmän suurten julkisten tilojen arkkitehtuuriin. Vapaa-ajallaan Samppa viihtyy perheen ja ystävien kanssa, kesällä erityisesti veneretkillä Helsingin saaristossa. Vuosittainen retki Nevadan autiomaan Burning Man -taidefestareille pitää mielen avoimena maailman moninaisiin ilmiöihin.

Oman kodin rakentaminen on monen perheen unelma, mutta käytännön haasteet lupineen ja aikatauluineen tulevat yllätyksenä. Viime vuodet eivät myöskään ole olleet rakentajille niitä helpoimpia kovien hintojen nousujen ja materiaalien saatavuuden vaikeuksien vuoksi. Nämä Grand Designs -rakentajat ovat kuitenkin näyttäneet, että sitkeydellä ja hyvällä suunnittelulla voidaan rakentaa upeita taloja. On myös mahtavaa, kuinka jokainen talo on asukkaansa näköinen ja valmistuttuaan vastaa perheiden näkemystä hyvästä asumisesta, Samppa Lappalainen summaa seurattuaan perheiden rakennusprojekteja jo useamman vuoden ajan.

Grand Designs Suomi ke 20.9. klo 20 alkaen MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla.
Ohjelma on katsottavissa myös C Moressa.

Tuoreimmat aiheesta

Grand Designs