Heikki Luukkonen menetti työnsä Parkinsonin taudin myötä. Jonkin aikaa tuntui, että samalla elämältä meni tarkoitus, mutta tunne osoittautui vääräksi.
– Jos ei muuta ainakin olen oppinut laittamaan asiat elämässäni tärkeysjärjestykseen, Heikki Luukkonen toteaa.
Hän sai Parkinson-diagnoosin seitsemän vuotta sitten, mikä pakotti hänet luopumaan raskaista maatilan töistä ja opiskelemaan uuden ammatin. Uusi työ löytyi jo valmiiksi tutuksi tulleelta alalta, mutta jo työsopimusta tehtäessä hänelle tehtiin selväksi, että jos joitakin ongelmia tulee, ammattiliitolta on turha odottaa tukea.
– En silloin ymmärtänyt, mistä oli kyse, mutta kun työsuhteeni purettiin pitkän sairausloman takia kaksi vuotta sitten, ymmärsin mistä oli kyse. Perusteita potkuille ei ollut, mutta pyynnöistäni huolimatta ammattiliitto ei asettunut tukemaan minua, Luukkonen kertoo.
– Ongelma alallani on, että sekä työntekijät että työnantajan edustajat – minun tapauksessani työsuhteeni purkanut toiminnanjohtaja – kuuluvat samaan liittoon, hän selittää.
Luukkonen myöntää, että Parkinson olisi joskus tulevaisuudessa estänyt häntä jatkamasta työssään, mutta ei vielä pitkään aikaan.
Elämässä on muutakin tärkeää kuin työ
– Kun sanotaan, että sinua ei enää tarvita, jää ikään kuin tyhjän päälle, ja elämälle on löydettävä uusi tarkoitus, Luukkonen sanoo.
Häneltä vei jonkin aikaa, ennen kuin sellainen löytyi. Parkinsonin taudista mitään tietämättömien ihmisten ennakkoluulot ja työyhteisö, joka käänsi miehelle selkänsä olivat lannistaa Luukkosen, mutta nykyisin hän kykenee asettamaan itsensä kaiken tämän yläpuolelle.
– Osaan iloita elämän pienistä hyvistä asioista. Työtä, mainetta ja kunniaa tärkeämpää ovat kuitenkin hyvät ihmissuhteet ja se, että on sovussa itsensä kanssa.
Studio55/Elina Rantalainen