Kangasalan parvekeputoamista tutkitaan tapon yrityksenä, kertoi rikoskomisario Tuomas Luhtaniemi maanantaina. Pirkanmaan pelastuslaitos oli saanut sunnuntain vastaisena yönä tiedon, että Hotelli Kuohun rakennuksessa sijaitsevan yksityisasunnon parvekkeelta oli pudonnut ihminen.
– Poliisi tutkii tällä hetkellä tapahtumaan liittyviä seikkoja. Kuulustelut ovat kesken ja henkilöitä on kuulustelematta, joten en pysty tarkempia yksityiskohtia kommentoimaan, Luhtaniemi sanoi STT:lle.
Yksi henkilö on ollut tapaukseen liittyen kiinni otettuna, mutta hänet on vapautettu.
Luhtaniemen mukaan parveke, jolta ihminen oli pudonnut, on ranskalaistyyppinen parveke, jossa on hyvin kapea kaistale esimerkiksi pyykin kuivaamista varten.
Rikosnimikkeestä kertoi aiemmin Ilta-Sanomat.