Järvenpäässä sijaitsevasta Vaahterakodin ulkoiluparvekkeesta putosi lasi eilen tiistaina. Vaahterakoti tarjoaa asumispalveluita ikääntyneille.
Parvekelasin putoaminen ei aiheuttanut henkilövahinkoja, kertoo kiinteistön omistaja Järvenpään Mestariasunnot Oy.
– Asiaa tutkitaan tarkemmin ja ongelma selvitetään. Kiinteistön kaikki parvekkeet ovat pois käytöstä niin kauan, että muutkin parvekkeet tutkitaan ja korjataan tarvittaessa, totesi Mestaritoiminta Oy:n toimitusjohtaja Jani Kervinen tiedotteessa.
Palvelutalo Vaahterakoti valmistui vuonna 2017. Hyvinvointialue on vuokrannut kiinteistön ja tarjoaa siinä asiakkaille ympärivuorokautista hoitoa ja asumista. Asukaspaikkoja kodissa on 87.
Parvekelasit Vaahterakotiin toimittanut Suomen kiipeilytekniikka osallistuu myös tilanteen selvittämiseen.
Viime viikolla nuori nainen kuoli Vantaalla, kun parvekekaide petti hänen altaan. Vantaan Tikkurilassa kuolemaan johtanut, pettänyt parvekekaide ei ollut lainmukainen, sanoi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin ylitarkastaja Petri Kulmala Iltalehdessä.