Pate Mustajärvi musiikkivideolla 70-luvun tunnelmissa – innoittajana Paasilinna

Pate Mustajärvi Iskelmägaalassa 16.2.2015.
Julkaistu 08.05.2015 10:13

MTV VIIHDE

Popedan nokkamiehenä tunnettu Pate Mustajärvi julkaisi perjantaina soololevynsä kolmannen sinkun. Musiikkivideolta ei puutu 70-luvun tunnelmaa.

Pate Mustajärven maaliskuussa julkaistun 10. soololevyn Taivas on täynnä kolmas sinkkulohkaisu on Vatanen, joka palauttaa mieliimme 70-luvun Suomen.

Tarina on saanut innoituksensa Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi -teoksesta ja sen päähenkilöstä Kaarlo Vatasesta. 

–  Kun olimme vielä työstämässä Taivas on täynnä -levyä studiossa, äänittäjä kysyi Vatanen-biisin kohdalla, että anteeksi vaan, mutta kukahan mahtaa olla tämä kyseinen Vatanen? Siinä piti sitten kärsivällisesti selittää nuoremmalle polvelle, mistä oikein on kysymys, naurahtaa Pate.

Biisin on sanoittanut lukuisia sinkuiksi päätyneitä lauluja kirjoittanut Eija Hinkkala. Kappaletta on ehditty vertaamaan Mustajärven Ukkometso-klassikkoon. Patella itsellään on kuulijalle yksi toive.

– Toivottavasti biisi saa jonkun muunkin kuin äänittäjäni katsomaan ihastuttavan elokuvan Jäniksen vuosi, pääosassa Antti Litja.

Biisin on videoksi kuvittanut Jukka Takalo.

Korjaus 8.5.2015 klo 11.40: Vatanen on Mustajärven Taivas on täynnä -soololevyn kolmas single. Aiemmin jutussa luki virheellisesti kyseessä olevan toinen single.

Tuoreimmat aiheesta

Pate Mustajärvi