Paulin matka päättyi Love Island Suomi -kilpailussa: "En voinut antautua tunteilleni täysin"

Love Island Pauli
Love Island -kilpailusta tippunut Pauli yllättyi siitä, miten paljon hän avautui kilpailun aikana.Saku Tiainen
Julkaistu 29.10.2018 09:53
Toimittajan kuva

Erica Alaluusua

erica.alaluusua@mtv.fi

Love Island Suomi -kilpailusta tippui lauantaina kaksi saarelaista – Pauli ja Sara. MTV.fin haastattelussa Pauli kertoo, ettei voinut antautua tunteilleen täysin, koska Alexina ei löytänyt kipinää parin väliltä.

VIDEO: Love Island Suomi esittelee: Pauli

Pauli tippui lauantaina Love Island Suomi -rakkausrealitysta yhdessä Saran kanssa, joka saapui kilpailuun vasta hiljattain. Aikaisemmin hän oli Alexinan pari, ja heidän tulevaisuutensa vaikutti valoisalta aina uuden kilpailijan Alexanderin saapumiseen saakka.

– Toivon, että Alexinan ja Alexanderin välille syttyy vielä jotain, hän kertoo MTV.fin haastattelussa. 

LUE MYÖS: Love Island villaan saapuva Alexander: " Olen tapaillut ihmisiä, joiden persoona ei ole ollut kaunis"

Putoaminen tietysti harmittaa, etenkin kun tunteita ehti jo muodostua. Pauli kertoo, että Alexina olisi voinut valita hänen ja Alexanderin väliltä kumman tahansa.

– Kuten Alexina sanoi, hän ei tuntenut kanssani kipinää, joten en voinut antautua tunteilleni täysin. Ihastusta oli, muttei se edennyt sitä pidemmälle.

Putoamista Pauli osasi odottaa. Ennen pudotusta saarelle oli saapunut kaksi uutta naisasukasta, Sara ja Hanna. Molemmat heistä pohtivat Paulia parikseen.

– Kun tultiin tilanteeseen, jossa olin molempien ensimmäinen vaihtoehto ajattelin, että jos selviän seuraavasta pudotuksesta, on se ihme, hän kertoo.

LUE MYÖS: Nelli tippui Love Island Suomi -kisasta: "Sellainen olo, että olen kakkosvaihtoehto"

Sitä Pauli ei osannut odottaa, kuinka paljon aika saarella voisi muuttaa häntä ihmisenä. 

– Avaan sydäntäni vain harvoille kavereille, enkä olisi uskonut, että näytän koko Suomelle, millainen oikeasti olen. Olen sellainen tuppisuu, mutta kokemus villassa sai avautumaan, Pauli toteaa.

Love Island Suomi Subilla ja Katsomossa maanantaisin klo 21 ja ti–la klo 22.

Tuoreimmat aiheesta

Love Island Suomi