Pekingin olympialaisten joukkokärystä paljastus: puolet venäläisiä

Doping, olympialaiset
KuvituskuvaLehtikuva
Julkaistu 24.05.2016 13:35
Toimittajan kuva

Miikka Lahtinen

miikka.lahtinen@mtv.fi

@miikka_lahtinen

Kansainvälinen olympiakomitea KOK on ilmoittanut Venäjän olympiakomitealle, että 14 venäläistä urheilijaa epäillään dopingin käytöstä vuoden 2008 kesäolympialaisissa Pekingissä.

Epäilykset syntyivät venäläisurheilijoita vastaan sen jälkeen, kun heidän dopingnäytteet tutkittiin uudelleen KOK:n aloitteesta.

Epäiltyjen nimiä ei ole vielä paljastettu, koska nimet ja yksityiskohdat ovat pidettävä salassa oikeudellisista syistä. Suurin osa nimistä on kuitenkin yleisurheilijoita.

KOK on aiemmin kertonut tutkineensa uudestaan 454 dopingnäytettä Pekingin olympialaisten ajalta yhdessä kansainvälisen antidopingtoimiston Wadan kanssa. Testit keskittyivät niiden urheilijoiden dopingnäytteisiin, joiden odotetaan osallistuvan vuoden 2016 Rion olympialaisiin.

Jopa 31 urheilijaa 12 eri maasta ja kuudesta eri urheilulajista saattaa jäädä positiivisen näytteen myötä ulos tulevista Rion olympialaisista. 31 urheilijan B-näytteet testataan kesäkuussa australialaisessa laboratoriossa.

Lähde: tass.ru

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu