Pekka Mäki: Edis Tatli on huippuiskussa

1:16img
Julkaistu 16.03.2016 18:19(Päivitetty 16.03.2016 22:47)
Toimittajan kuva

Timo Innanen

timo.innanen@mtv.fi

@TInnanen

Hallitsevan Euroopan mestarin Edis Tatlin valmentaja Pekka Mäki alleviivaa, että hänen suojattinsa on valmis perjantaita varten, jolloin vastaan asettuu italialainen Massimiliano Ballisai.

- Ediksen paino on ollut kunnossa jo viime viikosta lähtien, ja kaikki treenit ovat menneet muutenkin odotuksien mukaan. Nyt on herkistelty tässä pari päivää, Mäki toteaa MTV Sportille.

Tatlin viimeisestä tositestistä on vierähtänyt aikaa lähes vuoden päivät. Onko ottelutuntuman puute aiheuttanut jonkinlaisia haasteita valmistautumisen suhteen?

- Joo, kyllä me tiedetään, että viimeisestä 12 erän matsista on aikaa, mutta olemme ottaneet asian huomioon. Kovat ottelusparrit ovat menneet erittäin hyvin, joten en usko, että homma jää fysiikan puutteesta kiinni, Mäki pohtii.

0:14img

Tatlin ja Ballisain välinen titteliottelu on Espoossa käytävän nyrkkeilyillan pääkamppailu. Eva Wahlström ottelee MM-tittelistä Dahiana Santanaa vastaan. Ilta esitetään suorana lähetyksenä MTV Katsomossa.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu