Pekka Perä hakee avioeroa

Pekka Perä palasi kaivosyhtiö Talvivaaran toimitusjohtajaksi.
Toimitusjohtaja Pekka Perä eroaa vaimostaan.Lehtikuva
Julkaistu 29.01.2015 09:15

MTV VIIHDE

Talvivaaran toimitusjohtaja on jättänyt avioerohakemuksen yhdessä vaimonsa kanssa.

Pekka Perä, 50, ja hänen Anne-vaimonsa, 50, eroavat. Espoon käräjäoikeudesta vahvistetaan MTV.fille parin jättäneen yhteisen avioerohakemuksen 2. joulukuuta.

Perät olivat naimisissa vuodesta 1992.

Puolen vuoden harkinta-aika alkoi erohakemuksen jättöpäivänä, ja lopullisen, toisen vaiheen hakemuksen Perät voivat jättää aikaisintaan 3. kesäkuuta.

Pari jätti avioehtosopimuksen Länsi-Uudenmaan maistraattiin 28. marraskuuta, eli vain neljä päivää ennen eron hakemista.

Sekä Pekka Perän että hänen vaimonsa kotipaikaksi ilmoitetaan avioehdossa Luxemburg. Perä kertoikin MTV Uutisille viime marraskuussa perheen asuneen maassa jo pari vuotta.

– Katsoimme, että lapsille on parempi, että he eivät ole täällä mediamylläkässä ja sellaisessa turhassa julkisuudessa. Olen pyrkinyt pitämään perheen poissa julkisuudesta kokonaan. Itsekin olen siellä vain työn takia, Perä sanoi tuolloin.

Perä vieraili Hjallis Harkimon ohjelmassa 28. marraskuuta, eli juuri ennen avioerohakemuksen jättämistä. Hän ei puhunut tulevasta erostaan.

– Perheeni on elämäni peruspaketti, mutta työyhteisö on voimavarani. Porukka, jonka kanssa teen töitä, on joukkue, jonka kanssa on kiva pelata. Yksin ei hirveän pitkään jaksaisi, Perä sanoi ohjelmassa.

Erosta kertoi ensimmäisenä Seiska

Tuoreimmat aiheesta

Seurapiirit