Pekka Poudalta uutta tietoa juhannussäästä: Povattu hellejakso kadonnut kartalta

Alkanut viikko menee sateisissa merkeissä. Juhannusviikon osalta on kuitenkin syytä pysyä toiveikkaana – merkit viittaavat kesäisen lämmön paluuseen.

Tuore kuukausiennuste ei varsinaisesti aiheuta riemunkiljahduksia, mutta ensi viikosta alkaen 20 asteen ylitys on varsin todennäköistä, meteorologi Pekka Pouta ennustaa.

– Sateisen oloinen on koko tämä viikko, mutta sitten matalapaine siirtyy Suomen päältä kohti Englantia.

Toukokuussa nähtyjä helleputkia siis tuskin on luvassa, mutta kuun puolivälin jälkeen lämpenee.

Viime viikon torstaina juhannusviikon sääkartalla oli havaittavissa tuuliviivojen pyörimistä myötäpäivään Suomen ympärillä. 

Meteorologi Liisa Rintaniemi kertoi silloin, että kyseessä olisi sulkukorkeapaineen tila, joka tyypillisesti tuo mukanaan pitkän hellejakson.

Nyt näitä kansan toivomia merkkejä juhannushelteestä ei ole ainakaan selkeästi näkyvissä.

– Hyvin voi tulla pieni hellejaksokin, mutta ainakin kuivempi ja lämpimämpi viikko on tulossa, Pouta toteaa.

Kesäkuun viimeisen viikon osalta sää on vielä vahvasti hämärän peitossa.

– Juhannusviikosta eteenpäin on vaikea erottaa mitään signaaleja. Sademäärissä ei pitäisi olla mitään poikkeavaa, Pouta summaa.

Kylmäksi ja sateiseksi ei meteorologin mukaan ainakaan vielä kannata kuluvaa kesäkuuta tuomita.

Miltä tuorein kuukausiennuste näyttää? Katso ylhäällä olevalta videolta!

Lue myös:

    Uusimmat