Pekka Pouta ei nää lähipäivien kartoissa lämpenemisen merkkejä.
Tämä ja seuraava viikko ovat Suomessa kuivia ja kylmiä. Meteorologi Pekka Pouta kertoo, että etelärannikko on käytännössä lumeton, mutta lämpötila on miinusmerkkistä.
Tilanne tulee tuskin lähiviikkoina muuttumaan.
– Nyt tulee pakkanen, mutta ei niinkään lumi. Jos katsoo Etelä-Suomea hiihtoloman aikana, niin jatkuvasti ilmavirtaus tulee mantereelta. Sen takia Suomeen ei tule kunnon pyryä. Runsaat lumikuurot ovat jatkuvasti liikenteessä Jäämerellä, mutta enimmät sateet jää ihan Pohjois-Lappiin, Pouta kertoo.
Lue loppuviikon säästä: Jäämeren hyinen hönkä iskee etelään asti! Pekka Pouta: "Viima puree"
Kun pakkanen puhaltaa, sitä mukaan luonnollisesti jäät vahvistuvat. Hiihtolomalle ei ole siis näillä näkymin luvassa hiihtokelejä, vaan luistelukelejä.
– Voi tulla tällainen retkiluisteluhiihtoloma Etelä-Suomeen. Tiistain seutuvilla on pieniä mahdollisuuksia lumelle, mutta ei mitään kymmentä senttiä.
Poudan mukaan Lounais-Suomi ja etelärannikko voivat olla ensi viikolla lumettomampia kuin moni etelämpänä sijaitseva maa.
– Nämä alueet ovat lumettomampia kuin Tanska, Pohjois-Saksa ja Puola. Kylmä ilma tulee Itämeren yli, nappaa kosteutta ja antaa tuonne Itämeren rantavaltioihin lumikuuroja. Se on aika jännittävää.
Suomi on tällä hetkellä osa kylmän ilman aluetta, ja sieltä ei hevillä lähdetä pois. Helmikuu saattaakin jatkua samoissa merkeissä loppuun asti.
– Ei ole seuraava viikko hirmu lämmin tämäkään.
Katso yläpuolelta, mitä Pouta ennustaa maaliskuun alkuun saakka.