Tiistaina on hirveä sää koko Suomessa, liukas maa saa paksun lumipeitteen, tykkylumi voi kaataa puita teille – Pekka Pouta: "Ottakaa etätyöpäivä"

4:51img
Tiistaiksi kannattaa varautua kurjaan ajokeliin koko maassa.
Julkaistu 04.04.2022 10:31(Päivitetty 04.04.2022 11:43)
Toimittajan kuva
Janne Ahjopalo

janne.ahjopalo@mtv.fi

Lumipyry yhdistettynä pakastumiseen tietää pääkallokeliä. Kevät saa nyt odottaa.

Jo maanantaina sää on pöpperöinen, mutta tiistai vasta huonon ajokelin tuokin mukanaan. 

– Aamu on aika hirveä. Jos on yhä mahdollisuus tehdä etätöitä, ottakaa tiistai etätyöpäiväksi, kehottaa meteorologi Pekka Pouta

Talvitakki kannattaa hakea takaisin vaatekomerosta, sillä tiistaiaamu valkenee paikoin paksun lumipeitteen kera.

– Tuossa vaiheessa parikymmentä senttiä on voinut sataa aika laajalti Salpausselän seutuville ja Salpausselän jatkeelle. Lumipyry on levinnyt jo Itä-Lappiin saakka. 

Lue myös: Rolls-Roycen ensimmäinen sähköauto kuvattiin Ruotsin lumilla

Pouta ei uskaltaisi lähteä tiistaina ajamaan esimerkiksi Helsingistä Kuopioon – sen verran kehnoksi ajokeli muuttuu. Talvirenkaat ovat yhä tarpeen liikenteessä. 

Maanantain nollakeli vaihtuu tiistaina pakkaseksi.

Lue myös: Säässä yllättävä tilanne – "Hieraisin ihan silmiäni, eletäänkö nyt oikeasti huhtikuuta?"

"Kesärenkaat takaisin talvirenkaisiin"

Tieliikennekeskus on Poudan kanssa samoilla linjoilla. Voimakkaan lumi- ja räntäsateen vuoksi ajokeli muuttuu huonoksi tai erittäin huonoksi Etelä-, Keski- ja Itä-Suomessa.

– Tälle viikolle on odotettavissa erittäin huonoa ajokeliä lumi- ja räntäsateiden sekä suurten lumikertymien vuoksi. Riski puiden kaatumiselle teille on myös olemassa tykkylumen takia etenkin Etelä- Suomessa. Jos olet jo vaihtanut kesärenkaat alle, niin nekin kannattaa nyt vaihtaa takaisin talvirenkaisiin, summaa Fintrafficin liikennekeskuspäällikkö Sanna Piilinen.

Katso Poudan ennuste videolta! 

Täydennetty juttua tieliikennekeskuksen tiedoilla, muokattu otsikkoa klo 12.53.

Tuoreimmat aiheesta

Sää