Pekka Pouta varoittaa: Nyt edessä kaupunkitulvia ja tuulituhoja
Maanantaina Suomen ylle saapuu myräkkä, joka tuo mukanaan kovia tuulia, vettä, räntää ja lunta.
Meteorologi Pekka Poudan mukaan säässä on luvassa lähes kaikkia muita ilmiöitä paitsi hellettä.
Lounaasta saapuva myrskymatala ja sen mukanaan tuoma sadealue levittäytyy päivän aikana lähes koko Suomen ylle. Ajokeli muuttuu huonoksi tai erittäin huonoksi koko maassa. Myös muut kulkuväylät muuttuvat hyvin liukkaaksi, kun vettä ja räntää sataa lumikerrosten päälle.
– Myrskymatala tuo ensin lunta, jälkipuolella laajalti räntää ja vettä, Pouta kuvailee.
– Länsi- ja Etelä-Suomessa suuri osa sateista tulee vetisenä, mikä voi aiheuttaa jopa kaupunkitulvaa, kun viemärit ovat tukossa lumen jäljiltä.
Suomen merialueilla tuuli yltyy myrskylukemiin. Myrskymatala tuo mukanaan myös sisämaahan voimakasta puuskittaista tuulta.
– Etenkin alue, jossa tykkylumi on jäätynyt kovasti kiinni puihin, on vaarassa, Pouta sanoo.
Tiistaina sää muuttuu hyvin lauhaksi. Lämpömittari keikkuu plussan puolella koko maassa Pohjois-Lappia lukuun ottamatta.
Keskiviikkona jälleen viilenee ja maan eteläosiin saapuu uusi saderintama.
Uusimmat
-
19:30
Kuningatar Camillan ex-mies Andrew Parker Bowles löysi uuden rakkaan –mielitietty on tunnettu tv-juontaja
-
19:20
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
19:17
Suurin osa euroehdokkaista pitäisi ilmastotavoitteiden lykkäämistä tuhoisana – "Tulevat sukupolvet joutuisivat maksamaan"
-
19:14
Liverpool teki valintansa: Tässä on Jürgen Kloppin seuraaja
-
19:02
Karu mediatieto: NHL-tähdellä veritulppa, kausi päättyy kuin seinään
-
19:01
Syöpäsairas lääkäri kokeili omaa kokeellista hoitoa itseensä – elossa vielä vuoden jälkeen
-
18:56
Kai bongasi yllättävän huvipuistovieraan Linnanmäellä – "Ei tule joka päivä vastaan"
-
18:46
Satojen miljardien bisnes houkuttaa Suomea – voisimmeko ottaa vastaan muiden maiden ydinjätteet?
-
18:33
Oletko nähnyt tätä nuorta naista Helsingissä? Havainnot hätänumeroon
-
18:16
Lähteet: Prinssien veljesriita sai uuden kierroksen – Harry jättää osallistumatta lapsensa kummin häihin ja pahoitti mielensä Williamin tärkeästä roolista
-
18:12
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
17:51
Poliisi tutkii hautarauhan rikkomista Kolarissa – pyytää silminnäkijähavaintoja viikonloppuyön tapahtumista
-
17:50
Emil Ruusuvuori sai toivotun tuloksen neljännellä yrittämällä
-
17:43
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa
-
17:37
SM-liigaseuran niskassa miljoonavelat – merkittävä ulostulo tilanteesta
-
17:32
Lidliltä tärkeä muistutus kaupan kassalla myytävistä muovipusseista
-
17:26
HJK:n valmentajasekoilu päättyi tuplapotkuihin – Aki Riihilahti selvittää tehtyjä virheitä: "Minä olen vastuussa"
-
17:16
Omakanta-palvelun häiriö on päättynyt
-
17:11
Leijonien vastustajalle merkittävä päätös: Kevin Fialan kurinpitoasia ratkaistu
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
Lataa lisää