C Moren asiantuntija Pekka Saravo ei voinut ymmärtää, mitä JYPin hyökkääjä Severi Lahtinen teki, kun vierailija Kärpät johti jyväskyläläisiä jääkiekon SM-liigan ottelussa jo 6–1.
Lahtiselta nähtiin heti kolmannen erän alussa suorastaan hämmästyttävä teko, kun hän oli kiekollisena pelaajana JYPin kahdella yhtä vastaan -hyökkäyksessä.
– Minä pahoittelen jo nyt avautumistani, mutta kolmas erä alkaa peliylpeydestä. Puhutaan joukkuepelistä ja ylpeydestä. Ensimmäiseen vaihtoon JYP saa 2–1-hyökkäyksen, ja jäällä on varmasti sellaisia jätkiä, joilla on jo miinuksia kertynyt pariin ensimmäiseen erään. Joku voisi ajatella, että aivan sama, yksi tilanne, peli on 6–1, Saravo alusti.
– Minun sieluuni tuo sattuu. Se ei ole minun mielestäni vain yksi tilanne, vaan kertoo hyvin paljon siitä, missä tämä joukkue menee.
Kolminkertainen Suomen mestari Saravo teki selväksi, että hänen omina pelivuosinaan moinen ei olisi ainakaan vedellyt.
– Jos olisin jostain aivopierusta ja syystä tuollaista kokeillut, olisi saanut luikkia saman tien pukukoppiin, käydä suihkussa ja lähteä äkkiä menemään, että muut eivät ehdi sinne tulla.
Katso tilanne ja Saravon tulinen kritiikki ylälaidan videolta. Saravolla oli antaa lopuksi selvä viesti Lahtiselle.
LUE MYÖS: SM-liigan murskajaisista paljastui ällistyttävä fakta
Kärpät kasvatti johtoaan kolmannessa erässä entisestään ja murskasi JYPin lopulta maalein 10–1.