Pekka Strang on noussut muutaman vuoden aikana suomalaisten tuntemaksi tähtinäyttelijäksi, joka nähdään myös Antti J. Jokisen uudessa suurelokuvatuotannossa.
Ohjaaja Antti J. Jokinen ohjaa kirjailija Ilkka Remeksen 6/12-menestysromaaniin perustuvan kaksiosaisen Omerta-elokuvasarjan, jonka ensimmäisen osan ensi-ilta tullaan näkemään vuonna 2021. Elokuvaa tähdittävät useat Suomen kansainvälisesti tunnetuimmat näyttelijät.
Näyttelijöiden joukossa on muun muassa Pekka Strang, jonka tunnettuus on kasvanut vahvasti suomalaisten keskuudessa muutaman viime vuoden aikana. Strang nähtiin pääosassa elokuvissa Tom of Finland (2017) sekä Koirat eivät käytä housuja (2019).
Strang kertoo kiinnostuneensa Jokisen Omerta-projektista useista eri syistä. Näyttelijä ei ole aiemmin työskennellyt ohjaajan kanssa, vaikka he ovat keskustelleet mahdollisuudesta yhteiseen projektiin. Lisäksi toimintaelokuvien maailma on Strangille vielä toistaiseksi vieras näyttelijänä.
LUE MYÖS: Jättiyllätys! Jasper Pääkkönen nähdään uudessa suomalaiselokuvassa
Näyttelijä ei suostu paljastamaan vielä mitään tulevasta roolihahmostaan, vaan haluaa pitää siihen liittyvät tiedot toistaiseksi salaisuutena. Strangin mukaan hahmo tuo mukanaan kuitenkin ennennäkemättömän haasteen hänelle.
– Semmoinen, mikä poikkeaa noista aikaisemmista (töistäni), että tämä mun hyvin varjelemani laiskan miehen vartalo joutuu nyt pieneen treeniin, jotta se olisi jotenkin uskottava siihen, että pystyy päihittämään jonkun. Ei pelkästään puhumalla, vaan ihan fyysisesti, niin se tulee olemaan semmoinen ihan konkreettinen juttu.
– Mikäs siinä, olisi sen aika muutenkin, näyttelijä nauraa.
Strang on tullut tunnetuksi elokuviensa lisäksi myös muun muassa erittäin suositun Onnela-komediasarjan kautta. Strang on esittänyt sarjassa muutaman tuotantokauden ajan Markusta, jonka roolin hän on nyt kuitenkin jättämässä.
Näyttelijä kertoo, että Markuksen rooli on ollut työ, josta hän on saanut eniten palautetta uransa aikana. Sarjaa katselleet lähestyvät Strangia jopa kadulla kertoakseen kommenttinsa.
– Pahimmathan on ne, jotka tulevat sanomaan, että "mä olen juuri tuollainen" tai että "mun mies on juuri tuollainen" tai "me ollaan juuri tuollaisia", Strang pohtii.
– Inhimillisyys on siinä ehkä se tunnistettava asia, sen sarjan nerokkuushan perustuu siihen, että isot asiat on pieniä, ja pienet asiat on isoja. Vaikka niin, että ilmastonmuutos on sivuseikka, mutta kumpi käy kaupassa on se suuri asia.