Pelastaako kansa Mannerheim-leffan?

Ohjaaja Renny Harlin. (Kuva: Sampo Rautamaa/Lehtikuva)
Ohjaaja Renny Harlin. (Kuva: Sampo Rautamaa/Lehtikuva)Copyright 2008 Lehtikuva
Julkaistu 23.02.2009 07:02(Päivitetty 23.02.2009 07:10)

Viikonloppuna uutisoitiin Renny Harlinin suurteoksen Mannerheimin joutuneen niin pahoihin rahoitusongelmiin, että elokuvan teko jouduttiin keskeyttämään. Tuotantotiimi jaksaa kuitenkin uskoa, että lopputulos kääntyy voiton puolelle.

Elokuvan tuottaja Markus Selin kertoi Ilta-Sanomille saaneensa viikonlopun aikana kaikkiaan 45 yhteydenottoa, joista osa tarjosi rahoitusta elokuvalle suoraan.

– Osa yhteydenotoista on ollut tosi liikuttavia. Yksi kertoi, ettei hän ole miljonääri, mutta voisi maksaa jonkun laskun. Tämä osoittaa, että kansalaiset ovat liikkeellä sydämellään, Selin kiitteli.

Tuotantoporras kokoontui sunnuntai-iltana pohtimaan jatkotoimenpiteitä.

Lue myös: Rennyn Mannerheim-elokuva jäihin

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Mannerheim