Tutkijoiden mukaan yksi seksikerta viikossa pitää avioliiton toimivana. Kolme pariskuntaa testasi, pitääkö väite paikkansa.
Tutkijoiden mukaan yksi seksikerta viikossa pitää avioliiton pystyssä, mutta onko todellisuus todella näin yksinkertainen? Tutkijoiden mukaan kerta riittää, sillä useampi seksikerta viikossa ei enää lisää onnellisuutta. Daily Mail -lehti pani teorian testiiin ja määräsi kolme pariskuntaa noudattamaan kerta viikossa -sääntöä.
Collette, 35, ja aviomies Michael, 37
Collette kertoo tunteneensa itsensä epäviehättäväksi, sillä Michael ei ole halunnut harrastaa seksiä. Parin intiimielämä onkin ollut olematonta jo pitkään.
Parin kolme lasta häiritsivät tiistai-iltaan ajoittunutta lemmenhetkeä, mutta muuten kokemus ensimmäisen viikon haasteesta oli positiivinen: kummankin lemmenliekki syttyi uudelleen, ja se, ettei seksiä saanut harrastaa kuin kerran viikossa haasteen ajan, lisäsi tilanteen kiihottavuutta. Pari odotti seuraavaa seksikertaa seuraavan viikon lauantaina hyvin innokkaana.
Vain yksi kerta viikossa alkoi kuitenkin pian ärsyttää seksikkyytensä uudelleen löytänyttä Collettea, sillä odotus tuntui liian pitkältä. Seksin harrastaminen kuitenkin karkotti äreän mielialan välittömästi.
Haasteen neljännellä viikolla pari juhli hääpäiväänsä. Michael yllätti vaimonsa: hän palkkasi lastenvahdin ja tilasi jopa shampanjaa illallisella. Ravintolasta siirryttiin pian lakanoiden väliin.
Testin viimeisellä viikolla pari oli niin rakastunut, että heidän lapsensa kommentoivat heidän ”ällöttävää” pussailuaan.
Tuomio: Haaste todella auttoi seksielämän elpymisessä
Kimberley, 35, ja aviomies Martin, 41
Kimberley pettyi parin tahdonvoimaan heti kättelyssä: ensimmäisellä viikolla he harrastivat seksiä spontaanisti illalla, ja uudelleen seuravana aamuna. Pari harrastaa seksiä tavallisesti ainakin neljä kertaa viikossa.
Martin uskoi, ettei vaimo voi vastustaa häntä – mutta toisin kävi. Kokeen vuoksi Kimberley jopa kielsi Martinia syleilemästä itseään, ettei halailu ”eskaloituisi”. Hän myös nukkui pyjama yllään, ei alasti.
Pari säästeli seksikerrat viikonloppuihin, mutta vaatimus nauttia tilanteesta vei seksistä ilon. He eivät uskaltaneet viikkojen aikana suudella, etteivät tunteet kuumenisi. Martin tunsi haasteen vuoksi olonsa surkeaksi, ja viikolla neljä hän muuttuikin kylmäksi vaimoaan kohtaan. Pari myös riiteli paljon.
Tuomio: Vain yksi kerta viikossa oli kidutusta ja lisäsi riitoja.
Donna, 39, ja aviomies Ian, 43
Tavallisesti Donna haluaa seksiä vain pari kertaa kuussa – ja yleensä siksi, ettei Ian hermostuisi. Miestä seksi huvittaisi paljon useammin. Kuitenkin jo kokeen toisella viikolla Donna teki aloitteen.
Koe sujui vaihdellen. Kolmanteen viikkoon mennessä Donna oli löytänyt uinuneen seksuaalisuutensa uudelleen, ja todella halusi rakastella Ianin kanssa. Viikolla viisi seksi taas ei huvittanut Donnaa.
Ian nautti läheisyydesta ja kertoi olevansa onnellinen, kun saa olla vaimonsa lähellä.
Tuomio: Ian piti kokeesta, Donna ei usko aikataulutettuun seksiin.
Psst! Tiedätkö, miten dildoja valmistetaan?
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Lähde: Dailymail.co.uk