Pelastakaa Lapset: Gazan lapset eivät saa avustuspaketteja ajoissa – osa naisista sodan keskellä koko raskausaikansa

Tuoreimpien Hamasin alaisen Gazan terveysministeriön arvioiden mukaan jopa 14 000 lasta on kuollut Gazan alueella. Hyökkäykset Gazassa hankaloittavat avun toimittamista.

Sota alueella on jatkunut jo 9 kuukautta. Piiritetyllä Gazan alueella on ollut äitejä, jotka ovat koko raskausaikansa viettäneet sodan keskellä. Alueelle on myös syntynyt lapsia.  

Lapsilla olisi oikeus elää turvallista lapsuutta ja se on evätty monelta heiltä Gazassa, Pelastakaa Lapset-järjestön yhteiskuntasuhdejohtaja Veli Liikanen sanoo.

Lasten ja perheiden auttaminen on ollut saarretulle Gazan alueella hankalaa. Avustustarpeiden perille saaminen on ollut hankalaa huhtikuusta lähtien. 

– Jatkuvasti avustustarvikepaketteja odottaa pääsyä, koska alue on saarrettu. Israel valvoo sinne menevää liikennettä tiukasti, Liikanen sanoo.

Tuoreimpana tietona Pelastakaa lapset ry:n avustusrekat ovat seisoneet Gazan raja-asemalla täynnä lapsille tarkoitettuja lääkkeitä ja hoitotarvikkeita kaksi kuukautta odottaen pääsyä alueelle.

– Suhteessa tarpeeseen, tavaran vieminen on ollut todella hidasta ja riittämätöntä, Liikanen toteaa.

Siviilit siirtyvät alueelta toiselle

Gazan alueen humanitäärinen tilanne siviilien kannalta hengenvaarallista. Suomen ulkoministeriön ajankohtaisen turvallisuustilanteen mukaan alueella on raketti- ja muiden iskujen riski. Gazan ja Israelin raja-alue on erityisen riskialtista aluetta.

– Alueella on ollut jatkuvia ilmapommitushyökkäyksiä ja se on hyvin tiiviisti asuttua seutua. Siviiliväestön asuttamalle alueelle tehdyt iskut ovat erittäin vaarallisia lapsille.

Liikanen kritisoi Israelin tiedottamista turvalliseksi määritetyistä alueista. Israel asevoimat tyhjensi heinäkuun lopussa Khan Yunisin alueella, jotka se oli aikaisemmin luokiteltu sotaa pakeneville turvavyöhykkeeksi.

– Näillä alueilla on suuri määrä siviilejä, jotka ovat juuri paenneet Rafahista sinne. Nyt he joutuvat nyt liian lyhyellä varoitusajalla siirtymään uudestaan. 

Liikasen mukaan alueilla on myös ollut paljon avustusjärjestöjen toimintaa, joiden henkilökuntaa on kuollut, kun vyöhyke on Israelin toimesta miehitetty.

– Jotta voimme viedä apua, tarvitsemme rauhaa, Liikanen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat