Pelastustoimen hälytystehtävien määrä väheni jonkin verran viime vuonna.
Hälytystehtäviä oli Suomessa viime vuonna noin 100 800, ilmenee pelastustoimen tilastosta.
Aiempien vuosien tapaan yleisin hälytystehtävien syy oli tarkistus- ja varmistustehtävät, esimerkiksi palovaroittimien ja sammutuslaitteistojen tarkistukset. Tehtäviä oli yhteensä liki 31 000, kertoo sisäministeriö.
Toiseksi yleisin hälytystehtävien syy viime vuonna oli terveystoimeen kuuluvat ensivastetehtävät, joita oli vajaat 17 000.
Hälytystehtävien lukumäärä tarkentuu vielä, koska kaikki loppuvuoden hälytystehtävät eivät ole kirjautuneet tietokantaan.
Onnettomuuksien ja vahinkojen ennaltaehkäisyyn tähtäävää valvontatoimintaa on sisäministeriön mukaan lisätty viime vuosina, mikä on sen mukaan vähentänyt hälytystehtävien määrää.
Esimerkiksi rakennuspalojen määrä on vähentynyt kymmenessä vuodessa noin tuhannella. Myös palokuolemien määrä on vähentynyt samassa ajassa noin puoleen.