Kulttuuri, jossa elämme, on vanhuusvastainen. Silti jokainen meistä vanhenee. Proud Age -hankkeen käynnistäneen Anna Pylkkäsen mielestä asenteiden on muututtava, jotta jokainen saa ikääntyä arvokkaasti.
Proud Age -hanke on syntynyt ennakoimaan väestön ikääntymistä. Nykyinen lähestymistapa on se, että vanheneminen on kauhuskenaario, ja vanhukset nähdään taakkana.
– Tällaisesta ajattelutavasta pitäisi luopua ja tukea ikääntyvien osallisuutta yhteiskunnassa. Se vaatii radikaalia uudistumista ja uskallusta kurottaa totuttujen rajojen yli, Proud Age -koordinaattori Anna Pylkkänen toteaa.
Pylkkänen huomasi asennemuutoksen tarpeen vanhustyön työkulttuurissa toimiessaan aiemmin hoitajana ja sittemmin työyhteisövalmentajana sosiaali- ja terveysalan organisaatioissa.
– On tärkeää, että resurssit ovat kohdallaan. Sen lisäksi olisi yhtä tärkeää miettiä, mitä muuta työyhteisön sisällä täytyy tehdä työkulttuurin ja toimintatapojen kehittämiseksi. Mitä hyvällä johtamisella ja työntekijöiden motivoimisella saadaan aikaan, Pylkkänen sanoo.
Vuosi sitten hän tajusi haluavansa luoda suurempaa, jotain joka ulottuu laajemmalle kuin vain valmennettaviin työyhteisöihin.
– Vanhuuskeskustelu on harmaata, jumalattoman tylsää ja yksipuolista. Keskustelu heijastaa, mitä ajatellaan vanhuudesta. Vanhukset ovat monimuotoinen väestön ryhmä, joka muodostuu mielenkiintoisista yksilöistä.
Asenteiden täytyy muuttua
Proud Age -hanke on aloittanut asennekampanjoinnin nimikkolehden ja seminaarien avulla. Seminaarit ovat kaikille avoimia. Eniten niissä on käynyt vanhustyön parissa työskenteleviä sekä jonkin verran itse ikääntyneitä.
– Hankkeeseen kuuluu myös muita osa-alueita, mutta toteutuakseen ne tarvitsevat julkista rahoitusta, Pylkkänen kertoo.
Yksi kehitettävä osa-alue on vanhuustalous, jossa ikääntyneet nähdään taakan sijasta arvokkaana mahdollisuutena niin kuluttajina kuin aktiivisina toimijoinakin.
Koulutus ja johtaminen hoitoalalla tarvitsevat päivitystä. Hoitotyön ammattilaisille tulisi jo peruskoulutuksessa tarjota työkaluja työssä jaksamiseen ja itsensä johtamiseen.
– Vanhuuden asennemuutoksen pitäisi alkaa hoitoalan oppilaitoksista, Pylkkänen vaatii.
Oppia Yhdysvalloista
Kaupunkisuunnittelussa pitäisi ottaa huomioon palvelut, yhteisöllisyys ja esteettömyys. On visioita yhteisöllisestä asumismuodosta, jossa sukupolvet antavat kaikki oman panoksensa.
Pylkkäsen mielestä vapaaehtoistyön organisoimiseen voisi panostaa aiempaa enemmän. Esimerkkiä voisi ottaa Yhdysvalloista, jossa eläkeläiset toimivat henkilökohtaisina avustajina kouluissa. He auttavat läksyjen teossa lapsia, joilla on haasteita koulussa.
– Toisaalta voisimme keksiä myös lukuisia uusia vapaaehtoistyön tapoja, joilla rikastuttaa vanhainkodeissa asuvien arkea, Pylkkänen toteaa.
Sukupolvien kuilu
Yhteisöllisyyden katoamisen myötä vanhuus on menettänyt arvonsa. Ennen vanhojen ihmisten näkemystä arvostettiin, mutta tietoteknisessä yhteiskunnassa nopeus on valttia. Vanhojen ihmisten vahvuus taas on jossain muualla.
– Olemme imeneet itseemme Anti Age -ajattelua, jonka myötä esimerkiksi vanhenemisen merkit eivät saa näkyä. Se on tiedostamatonta, mutta se on muokannut tätä ikärasistista suhtautumista, Pylkkänen sanoo.
Sukupolvet ovat liukuneet liian kauas toisistaan eivätkä ole tekemisissä toistensa kanssa. Jos nuoret puhuisivat vanhusten kanssa, he huomaisivat, että sieltä avautuu värikäs elämä.
– Samoin kuin olemme luoneet vanhuutta karsastavan yhteiskunnan, meillä on mahdollisuus luoda ikääntymistä arvostava ympäristö, Pylkkänen uskoo.
Palautetta hankkeesta on tullut enemmän kuin Pylkkänen olisi osannut toivoa. Vanhusalan opiskelijat ovat kiitelleet, että Proud Age on tuonut toivoa alan uudistumisesta.
Ikääntyneet itse kokevat hankkeen voimaa antavaksi. He eivät koe olevansa enää uhrin muotissa tai taakkana.
Studio55.fi/Anette Lehmusruusu
Kuvat: Colourbox.com