Perhe piti hautajaiset kissalleen – odottamaton ääni autotallista lopetti tilaisuuden: "Se on ihme!"

Lemmikin kuolemisen selittäminen lapselle ei ole koskaan helppo tehtävä. Amerikkalaisparin selvittyä tästä vaikeasta tilanteesta tapahtui jotain odottamatonta.

Suositut tiktokkaajat, minnesotalaiset Suzanne ja Dillon White etsivät kadonnutta seniorikissaansa Kittyä tuntikausia. Pariskunta kertoo hitiksi muodostuneella TikTok-videollaan tarkistaneensa jokaisen paikan kodistaan löytääkseen 13-vuotiaan lemmikkinsä.

Kun pari kolmelta aamuyöllä lopetti etsinnät, heräsivät he heti kuudelta etsimään hieman lisää. Lopulta etsinnät kuitenkin päätettiin tuloksettomina, ja pari tiesi, että oli aika kertoa perheen lapsille surulliset uutiset, kertoo Newsweek.

"Tiesin, että jotain oli pielessä"

Pariskunta kertoo Newsweekille, että Kitty oli aiemmin karannut heidän entisistä kodeistaan, mutta pakomatkat eivät olleet suunnanneet kauas tai kestäneet pitkään. Omistajien mukaan kissalla oli nimittäin tapana jäätyä paikoilleen ulos mentyään.

Tällä kerralla tilanne oli erilainen, eikä edes kissanruokapurkin availu houkutellut seniorikissaa takaisin kotiin.

– Se ei ole koskaan elämässään jättänyt ruokaa väliin. Kun avasin purkin, eikä se tullut kotiin, tiesin, että jotain oli pielessä, Dillon sanoo Newsweekille.

Katso hulvaton video: pariskunta kertoo tarinansa naurunsa keskeltä. Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Pariskunta julkaisi katoamisilmoituksen Facebookissa toivoessaan jonkun naapurustossa nähneen Kittyn. Toivo laantui, kun naapuri samalla kadulla laittoi viestin, jossa kertoi kuulleensa kissan maukuvan hätäisenä yöllä. Tämä herätti huolta, sillä ilmat ovat kylmenneet Minnesotassakin.

Suzanne kertoo alkaneensa panikoida seuraavana päivänä, kun lapset alkoivat kysellä kysymyksiä kissasta. Vanhemmat tiesivät tuolloin, että jotain lapsille olisi kerrottava. Mutta kertoako totuuden vai jotain muuta?

Yllättävä ääni keskeytti hautajaiset

Vanhemmat kertoivat lapsilleen, että Kitty on vanha kissa, joka kärsii terveysvaikeuksista. He väittivät lemmikin olevan eläinlääkärillä, josta lapset päättelivät kissan kuolleen perheen aiemman lemmikin tavoin. Tuo kissa vietiin eläinlääkärille, josta se jatkoi matkaansa "sateenkaarisillalle".

Perhe järjesti hautajaiset aamiaisella. Lapset itkivät ja muistelivat rakasta kissaansa. Sitten tapahtui kuitenkin jotain jokseenkin yllättävää.

Autotallin ovelta kuului maukaisu. Dillon kertoo luulleensa, että kuuli väärin, mutta sitten maukaisu kuului uudelleen. Autotallin oven takana maukui Kitty. Hittivideolla Dillon kertoo, että oli tarkistanut autotallin "ainakin kuudesti".

– Juoksin autotallille ja avasin oven ja Kitty vain syöksyi omiin hautajaisiinsa.

Välittömästi perheen mieliala muuttui, ja kaikki hurrasivat. Perheen 5-vuotias huusi kädet pystyssä: "Tämä on ihme!"

Tämän jälkeen oli kysymysten vuoro. Eikö Kitty ollutkaan eläinlääkärillä?

Whitet kertovat selittäneensä lapsille rehellisesti, miksi olivat päätyneet valehtelemaan, ja pyysivät anteeksi. 

Katoamisensa jälkeen Kitty ei ole halunnut olla erossa perheestään.

Videolla miljoonayleisö

Pariskunnan hersyvää TikTok-videota on katsottu 17 miljoona kertaa, ja sitä on kommentoitu tuhansia kertoja. Videolla myös kaksikon keskinäinen kemia ja huumori herättivät ihastusta.

– Jos avioliittoni ei ole tuollainen, en halua sitä, kommentoi eräs pariskuntaan ihastunut.

– Kissa sanoi, että "lakatkaa kertomasta kaikille, että olen kuollut", todettiin 120 000 tykkäystä keränneessä kommentissa.

– Me kirjaimellisesti teimme tämän perheemme kissalle. Kaikki itkivät hysteerisesti, ja katsoimme, kuinka kissamme tuijotti meitä ulkoa ikkunan takaa, tunnusti eräs. 

– Tapa, millä tämä tarina kerrotaan, tekee siitä kymmenen kertaa hauskempaa, totesi yksi videosta huvittunut.

Olemme aiemmin kertoneet, kuinka 16-vuotias yhdysvaltalaisteini hautasi kuolleeksi luulemansa hamsterin vain huomatakseen sen pian vilistävän pihalla.

Lue myös:

    Uusimmat