Perheelle vakuutettiin, että kymmensenttinen tikkari poistuisi neljävuotiaan Masonin elimistöstä itsestään – äkillinen kuume paljasti karun totuuden

1:46img
4-vuotiaalle lapselle tehtiin lopulta leikkaus tikkarin poistamiseksi
Julkaistu 17.01.2020 22:45
Toimittajan kuva
Juho Lauri

juho.lauri@mtv.fi

Teksasilaislapsi nielaisi muovisen tikun ja sai vanhempansa äärimmäisen huolestuneeksi. Vanhempien mukaan sairaalassa ei ensin ymmärretty tilanteen vakavuutta.

– Se oli jotain, minkälaisena et halua nähdä lastasi. Ikinä. Se oli vaikein asia minulle.

Näin kertoo teksasilaisäiti Katrina Burnett, jonka 4-vuotias Mason-poika nielaisi huomaamattaan tikkarin.

Vanhempien huomattua sattumuksen, Mason kiidätettiin välittömästi sairaalahoitoon. Sairaalassa perheelle kuitenkin vakuutettiin, että esine poistuisi lapsen elimistöstä itsekseen.

Äiti ei ollut tällöin lainkaan vakuuttunut lääkärin ohjeista.

– Se oli kova muovitikku. Ei mikään paperitikku. Se ei liukene hänen vatsassaan. He ottivat rinnasta röntgen-kuvat varmistaakseen, ettei se jää kiinni keuhkoihin. Sitten meidät lähetettiin takaisin kotiin, Burnett muistelee.

leikkaus

Masonille jouduttiin tekemään lopulta leikkausoperaatio.

Kymmensenttinen tikku löytyi suoliston ja mahan välimaastosta

Masonille nousi sairaalavisiittiä seuraavana yönä kuitenkin korkea kuume. Samalla kasvoi vanhempien huoli.

Poika vietiin takaisin sairaalaan, missä hän vietti lopulta kokonaiset kaksi viikkoa. Tikkukaramellia ei onnistuttu poistamaan tässäkään lapsen elimistöstä.

Tikku aiheutti perheen mukaan Masonille keuhkovaurion sekä aspiraatiokeuhkokuumeen.

Perhe sai tarvitsemansa avun lopulta texasilaisesta naistensairaalasta, jossa pojalle tehtiin leikkaus.

– He löysivät kymmenen senttiä pitkän tikun mahan ja suoliston väliseltä pieneltä alueelta. Se aiheutti vahinkoa hänen suolistossaan, Katrine Burnett kertoo.

Burnett toivoo, että Masonin tapaus kannustaisi vanhempia kantamaan huolta siitä, mitä lapset laittavat suuhunsa.

Lähde: CNN, ABC

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat