Perheellinen Kirsi ryyppäsi vuosikymmeniä: Lopulta yritin juoda itseni hengiltä

– Ensimmäiset kännit taisin vetää siinä 15-vuotiaana. Se oli sellaista kokeilua kavereiden kanssa. Ehkä kerran kuussa ostimme pari kaljaa tai pullon viiniä puoliksi, Kirsi kertaa historiaansa.

– Mutta siinä vaiheessa, kun täytin 18 ja pääsin baareihin, alkoholi alkoi maistua minulle selvästi paremmin kuin luokkakavereilleni, hän jatkaa.

Kirsi kertoo, ettei ole perheensä ainoa alkoholisti. Hänen isänsä ja kolme sisarustaan kärsivät samasta ongelmasta, ja kaksi hänen sisaruksistaan on menehtynyt liiallisen juomisen seurauksena.

Nyt, raittiina aikana, Kirsi on pohtinut paljon, mistä alkoholismi oikein johtuu. Ovatko syynä geenit vai onko alkoholismi opittua? Vastausta hän ei ole vielä löytänyt.

20 vuotta kaksoiselämää

Kirsi oli ehtinyt juoda yli 20 vuoden ajan ennen kuin hänen oli pakko myöntää itselleen olevansa alkoholisti. Vaikka hän koko ajan joi reippaasti, hän pystyi pitkään pitämään kulissit pystyssä. Hän kävi normaalisti töissä ja huolehti lapsistaan kuin kuka tahansa perheenäiti.

Vasta noin nelikymppisenä juominen alkoi häiritä arkea selvästi.

– Siinä vaiheessa minulla alkoi olla pidempiä ja pidempiä, jopa yhdeksän päivän mittaisia ryyppyputkia. Ja kun minulle tuli avioero, eikä kukaan ollut enää vahtimassa, homma lähti kunnolla käsistä, Kirsi kertoo.

Hän oli tuolloin 44-vuotias, ja hänellä oli kaksi lasta; kotoa jo pois muuttanut aikuinen poika ja juuri koulunsa aloittanut tytär.

Lastensuojeluilmoitus muutti kaiken

– Käänteentekevä hetki oli, kun minusta tehtiin lastensuojeluilmoitus. Tosin, vielä silloinkin ajattelin, että älkää nyt viitsikö, että kyllä minä lapsestani huolehdin. Mutta nyt jälkikäteen ymmärrän, että kuka ilmoituksen ikinä tekikin, hän oli oikeassa, Kirsi sanoo.

Siitä huolimatta, että lastensuojeluviranomaiset ottivat Kirsin perheen tarkkailtavakseen, Kirsi ei pystynyt lopettamaan juomista.

– Yritin lopettaa ja retkahdin. Yritin uudelleen ja retkahdin taas. Jossakin vaiheessa väsyin yrittämiseen ja jatkuvaan epäonnistumiseen, Kirsi muistelee.

Lopulta Kirsi oli henkisesti niin väsynyt, että hän päätti tehdä kaikesta lopun yksinkertaisesti juomalla itsensä hengiltä.

– Soitin ex-miehelleni, ja pyysin häntä huolehtimaan tyttärestämme sen aikaa, että saisin hoidettua itseni kuntoon. Valehtelin hänelle hankkivani apua, mutta todellinen suunnitelmani oli tappaa itseni juomalla. Ajattelin, että jos siskoni ja veljeni onnistuivat siinä, niin onnistuisin minäkin, hän kertoo.

Keho ei kestänyt juomista

Kirsi oli suunnitellut kaiken valmiiksi. Hän oli laskenut, että hänen omaisuutensa riittäisi hautajaiskuluihin ja mahdollisiin ryyppyvelkoihin ynnä muihin menoihin, jotka pitäisi hoitaa hänen kuolemansa jälkeen.

– Elelin työttömyyspäivärahoilla ja roikuin kotona ja baarissa, tai jossakin ryyppyporukassa milloin missäkin. Kun olin ryypännyt päivärahani, lainasin joltakin lisää, mutta pidin aina huolen siitä, etteivät velat kasvaisi liian suuriksi, Kirsi selittää.

Luonto teki kuitenkin stopin Kirsin suunnitelmille.

– Yhtäkkiä kroppani ei enää kestänyt juomista. Kaikki alkoholi, jonka join, tuli heti ylös. Lopulta makasin vaan peiton alla, tärisin, voin pahoin ja rukoilin kuolemaa.

Apua sai, kun tajusi pyytää

– Eräänä päivänä, vuosi ja yhdeksän kuukautta sitten, olin raahautumassa kotiin, mutta en pystynyt kunnolla kävelemään, koska olin niin huonossa kunnossa. Törmäsin rapussa naapurin rouvaan, ja pyysin, voisiko hän soittaa puolestani sosiaaliviranomaisille. Tajusin, että minun on saatava jostakin apua, Kirsi kertoo.

Kesti vain pari päivää, kun Kirsin puhelin soi.

– Minulle sanottiin, että ota taksi, sinulle on paikka katkolla. Olin aivan ihmeissäni, että voiko tämä toimia näin. Että oikein taksi, minua varten!

Kirsin matka kohti raitista elämää oli alkanut.

Pitkä prosessi

Seuraavat viikot Kirsi vietti katkaisuhoidossa. Kun pahimmat päivät olivat ohi, Kirsi sai tyttärensä seurakseen. Hän ihmettelee vieläkin, kuinka hyvin kaikki oli järjestetty.

– Sen aikaa kun tyttäreni oli mukanani hoitopaikassa, taksi tuli joka aamu hakemaan hänet kouluun. Se oli aivan ihmeellistä. En olisi koskaan uskonut, että kaupunki pystyy hoitamaan asiat niin hyvin, Kirsi kiittelee.

Kun katkaisuhoitojakso oli lopuillaan, Kirsille tarjottiin mahdollisuutta päästä jatkohoitoon, mihin hän tarttui ilomielin, vaikka välillä epäilikin, kannattaako häntä enää kuntouttaa. Mutta hoitohenkilökunta valoi naiseen uskoa, jonka voimin Kirsi päätti tehdä kaikkensa raitistuakseen.

– Pääsin Mainiemen kuntoutuskeskukseen Lammille, jonne tyttäreni tuli myös, kun kesäloma koulusta alkoi. Vietimme perheosastolla kolme ja puoli kuukautta ja opettelimme normaalia elämää.

Kirsi tunsi olonsa Mainiemessä turvalliseksi ja hyväksi, mutta vaikein oli vielä edessä:

– Ajatus kotiinpaluusta ja yksin selviämisestä oli todella pelottava. Mutta onneksi minua ei jätetty oman onneni nojaan, vaan pääsin mukaan Turvaverkko ry:n toimintaan, jossa olin mukana puoli vuotta.

Matkaan mahtuu takapakkiakin

Kun puolen vuoden avohoitojakso Turvaverkossa oli päättynyt, Kirsillä oli pieni "loma" ennen suunnitellun työkokeilun alkamista. Muutama päivä ilman tukiverkkoa olivat Kirsille kuitenkin liikaa, ja hän retkahti juomaan.

– En tiedä, mistä se ajatus oluelle lähtemisestä syntyi. Tiesin itsekin, että siitä ei hyvää seuraa, ja huonostihan siinä kävikin. Ryyppäsin neljä päivää, enkä muista niistä päivistä mitään, mutta sain uuden mahdollisuuden. Pääsin jälleen katkolle ja sieltä suoraan työkokeiluun, Kirsi kertoo.

Sen jälkeen hän ei ole alkoholiin koskenut eikä aio koskeakaan, mutta helppoa raittiina pysyminen ei vieläkään ole.

– Tämä on pitkä polku. Jos on 30 vuotta juonut, ei siitä hetkessä pääse eroon, ja retkahdukset ikään kuin kuuluvat taudinkuvaan. Mutta teen jatkuvasti töitä sen eteen, ettei niin pääsisi enää tapahtumaan.

Tällä hetkellä päihdehoito menee Kirsin elämässä kaiken edelle. Hän on mukana Tampereen A-killan vertaistukitoiminnassa, ja on sitoutunut siihen vahvasti.

– Nyt harjoittelen elämää ilman päihteitä ja olen jo oppinut kokemaan hyviä tunteita ilman alkoholia, hän sanoo.

Tulevaisuuttakin hän uskaltaa jo ajatella, vaikka päihdekuntoutujana hän eteneekin päivän kerrallaan.

– Haluan jatkossakin tehdä päihdetyötä, mutta samalla pitää huolen itsestäni, hän suunnittelee.

Kertomuksensa lopuksi Kirsi haluaa vielä käyttää hyväkseen tilaisuuden kiittää kaikkia ihmisiä, jotka häntä ovat matkan varrella auttaneet.

– Päihdehoitohenkilökunta tekee aivan uskomatonta työtä. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että minua autettiin – niinäkin hetkinä, kun itse ajattelin olevani toivoton tapaus.

Studio55.fi/Elina Rantalainen

Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.