Perheensä menettänyt entinen narsisti kertoo: Nykyisessä liitossani olen onnellinen

Meri Saarnilahti-Becker ei kuitenkaan ole lääketieteellisessä mielessä narsisti eli hänellä ei ole todettu narsistista luonnehäiriötä. Hänellä jotkut narsistiset piirteet olivat tarpeettoman korostuneita.

– Uhrasin mitä tahansa, jotta ei tarvinnut ottaa kritiikkiä vastaan. Siinä meni kaikki, aivan kuin alkoholistilla, koti, avioliitto ja lapset, Meri Saarnilahti-Becker muistelee.

Ensimmäisessä liitossaan Saarnilahti-Becker ei sietänyt minkäänlaista arvostelua. Hänelle ei saanut sanoa yhtään syyttävää sanaa, vaikka olisi ollut syytäkin. Saarnilahti-Becker pakeni kritiikkiä 20 avioliittovuoden ajan. Kun lapset olivat 12- ja 14-vuotiaat, hän otti avioeron miehestään ja lähti.

– Nyt häpeän sitä, että jätin lapset ja isän yksin.

Saarnilahti-Beckerin narsististen luonteenpiirteiden taustalla ovat lapsuudessa koetut hyväksymättömyyden tunteet. Hänen äitinsä oli kriittinen ja ankara kasvattaja, ja Saarnilahti-Becker pelkäsi äitiään hyvin paljon.

– Ajattelin lapsena, että minun pitää olla tietynlainen, jotta minut hyväksytään. Minulla oli sellainen tunne, että minut hylätään, jos en osaa miellyttää, mutta se on tietysti lapsen tulkinta tilanteesta. Isäni oli aina aurinkoinen. Ihailin häntä ja halusin olla kuin hän.

"Tyttäreni ei tuntenut minua"

Lastensa isästä erottuaan Saarnilahti-Becker juoksi kymmenen vuotta karkuun ihmissuhteitaan. Hän oli yhteydessä lapsiinsa, mutta ei esimerkiksi halunnut hankkia sellaista asuntoa, jossa olisi ollut lapsille tilaa. Lapset suhtautuivat silti äitiinsä aina hyvin, vaikka kokivatkin hänet etäiseksi.

– Kymmenen vuotta sitten keskustelimme asiasta vanhemman tyttäreni kanssa. Hän oli itkuinen ja sanoi, että hän ei tunne minua. Olen puhunut asioista avoimesti lasteni kanssa. Tiedän, että tämä on jättänyt jäljet lapsiin, ja he joutuvat ratkomaan omia lapsuuden murheitaan, kuten me kaikki.

Nykyään Saarnilahti-Beckerillä on lastensa kanssa läheiset ja mutkattomat välit. Kaikki on persoonallisuuden kehittämisen ansiota. Kun Saarnilahti-Becker tunnisti ongelmalliset luonteenpiirteensä, hän ryhtyi ratkaisemaan ongelmiaan muuttuakseen varsinkin itselleen käyttökelpoisemmaksi. Reilussa kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon.

– Minun kohdallani narsistiset piirteet olisivat varmasti vahvistuneet. Jos en olisi kehittänyt persoonaani, eläisin varmasti tällä hetkellä yksinäisenä.

Onko syy aina ulkopuolisessa?

Kun Saarnilahti-Becker työskenteli WWF:n pääsihteerinä reilu kymmenen vuotta sitten, hän huomasi johtamistyössään ongelmia. Hän kärsi psykosomaattisista oireista, kuten vatsahaavasta ja selkäsärystä.

– Pohdin, että onko se aina jonkun ulkopuolisen syy, jos on hankalaa.

Töissä Saarnilahti-Becker hymyili aina ja pyrki työskentelemään niin, että kaikki olivat tyytyväisiä. Hän ei sanonut koskaan ei. Saarnilahti-Becker ryhtyi pohtimaan, miksi hän oli aina niin kiltti eikä ilmaissut koskaan suoraan omia tarpeitaan.

–Tutkin lapsuuteni kasvuympäristöä ymmärtääkseni itseäni ja sitten aloin harjoitella ilmaisemaan itseäni suoraan. Otin vastaan sen, etteivät ihmiset pitäneetkään siitä, eivätkä olleet aina tyytyväisiä minuun. Oli tuskaisaa ottaa vastaan hyväksymättömyyttä ja kritiikkiä. En kyllä vieläkään ole kritiikin vastaanottamisen mestari, mutta ei se estä minua toimimasta niin kuin hyvä tulee.

Saarnilahti-Beckerin ympäriltä hävisi monta ihmistä, jotka olivat tottuneet siihen, että hän hymyili aina ja miellytti muita niin hyvin kuin pystyi. Persoonaansa tutkittuaan Saarnilahti-Becker toteaa, että hänellä on todella hyvät hurmaamistaidot. Vasta muutama vuosi sitten hän tunnisti narsistiset luonteenpiirteensä ja tunnusti ne itselleen.

– Korostunut ihailun ja hyväksynnän tarve, niin korostunut, että olin valmis tekemään mitä vain, että miellytän ihmisiä. Jätin asioita sanomatta, etten pahoittaisi omaani tai muiden mieltä. Epämiellyttävin piirre oli salailu. En voinut ottaa korjaavaa palautetta vastaan, joten yritin salata tekemäni virheet.

Kaikki narsistit eivät voi muuttua

Saarnilahti-Becker toteaa, että suurin kiitos hänen persoonallisuutensa menestyksekkäästä kehitystyöstä kuuluu hänen nykyiselle aviomiehelleen. Saarnilahti-Becker tapasi miehensä, kun tämä oli hänen työnohjaajansa kehitysprojektissa. Kaikki kuitenkin sai alkunsa Saarnilahti-Beckerin omasta halusta muuttua.

– Pitää itse tajuta tilanne ja haluta muutosta. Hyvästä olosta juuri kukaan ei rupea tekemän työtä itsensä kanssa, vaan vasta tarpeeksi huono olo saa ihmisen liikkeelle.

Nykyään Saarnilahti-Becker työskentelee persoonallisuuden kehittäjänä ja työnohjaajana yhteisyrityksessä miehensä kanssa. Hänellä on ollut monia asiakkaita, jotka ovat kärsineet samoista ongelmista kuin hän itse.

Vaikka Saarnilahti-Becker kertookin olleensa narsisti, hän huomauttaa, että hänellä on kuitenkin ollut aina kyky rakastaa ja tuntea empatiaa. Hän ei myöskään ole pyrkinyt alistamaan ihmisiä.Saarnilahti-Beckerin puoleen on kääntynyt myös todellisia narsisteja, mutta heidän kanssaan työskentely on loppunut lyhyeen. Heidän tarkoituksenaan on vain saada ohjaaja mukaan peliin.

– Narsistinen luonnehäiriö on sellainen sairaus, josta ei tietääkseni kukaan ole parantunut.