Perhetragedia Britannissa: Väkivaltainen ex-kätilö piinasi miestään loppuun asti – julman rouvan kaulimen iskut toivat lopulta murhatuomion

Kuvankaappaus kätilömurhaaja briteissä
Poliisin mukaan Hannegret Donnelly oli hakannut miestään muun muassa kaulimella päähän.Thames Valley police
Julkaistu 22.03.2019 18:42
Toimittajan kuva

Tommi Forsman

tommi.forsman@mtv.fi

Britanniassa entinen kätilö on tuomittu vähintään 16 vuoden vankeuteen miehensä murhasta. Poliisin mukaan Hannegret Donnelly oli hakannut miestään muun muassa kaulimella päähän. Tapauksesta uutisoi Sky News.

Viranomaisten mukaan 55-vuotias, alun perin saksalainen, rouva oli piinannut miestään jatkuvalla väkivallalla. Pariskunnan lisäksi taloudessa asuivat heidän neljä lastaan. Poliisin kuvauksesta selviää, että rouva hallitsi miehensä elämää väkivallan ja uhkauksien avulla.

Väkivalta päättyi viime vuoden maaliskuussa, kun mies lopulta kuoli piinan seurauksena. Mies oli kärsinyt muun muassa keuhkokuumeesta ja sisäisistä vammoista sekä erilaisista murtumista.

Hänen ruumiinsa ehti maata kylpyhuoneen lattialla yön yli, kunnes vaimo soitti lopulta aamulla hätänumeroon.

Eristäytynyttä elämää

Hannegret Donnelly kertoi poliiseille iskeneensä miestään aiemmin kaulimella päähän. Miehen verta löytyi jatkuvien pahoinpitelyjen seurauksena talon huonekaluista, seiniltä ja eri pinnoilta.

Syyttäjän mukaan mies oli menettänyt jo tammikuussa kykynsä kävellä, mutta vaimo oli tästä huolimatta jatkanut pahoinpitelyjä.

Donnellyt olivat eläneet yhdessä 23 vuotta. Perhe oli viettänyt melko eristäytynyttä elämää. Oikeudelle kerrottiin, ettei perheessä käytetty esimerkiksi lainkaan matkapuhelimia tai modernia teknologiaa. Pariskunnan lapset olivat isän kuollessa 13 ja 21 ikävuoden väliltä.

Rikos tapahtui Aylesburyn kaupungissa Englannin kaakkoisosissa.

Tuoreimmat aiheesta

Iso-Britannia