Perjantain sää haastaa monissa osissa maata: Ilmatieteen laitos huomauttaa liukkaasta ajokelistä – myös tulvavaroitus annettu

Liukas keli LK
Lehtikuva
Julkaistu 12.12.2019 18:23

MTV UUTISET – STT

Ilmatieteen laitos on antanut varoituksen heikosta ajosäästä ja tulvista.

Osassa Suomea perjantaina on liukas ajokeli. Ilmatieteen laitos antoi varoituksen kehnosta liikennesäästä Etelä-Lappiin, Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen, minkä lisäksi liukasta voi olla vielä aamulla Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa.

Vettä saattaa sadella perjantaina eri olomuodoissaan, mutta sateiden ei odoteta yltyvän runsaiksi. Autoilijoiden on syytä varautua siihen, että etelässä mukana tulee jäätävää tihkua.

Lue myös: Myrskytuulet toivat mukanaan lämpimät ilmavirrat, jotka sulattavat lumia ja voivat aiheuttaa tulvia – epävakainen sää jatkuu

Myös tulvavaroitus annettu

Perjantaiksi on annettu lisäksi tulvavaroitus Uudellemaalle, Kanta-Hämeeseen, Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan.

Pohjanlahdella Selkämeren pohjoisosassa sekä merialueilla siitä pohjoiseen tuulee kovaa. Tuulivaroitus on voimassa lisäksi Saaristomerellä ja Pohjois-Itämeren itäosassa.

Lue myös: Hyvästi unelma valkoisesta joulusta? Musta joulu saattaa uhata jopa maan keskiosissa – edes "imuriefekti" ei tuo vastausta tilanteeseen

Tuoreimmat aiheesta

Sää