Perun ex-presidentti Alberto Fujimori on kuollut – tuomittiin aikoinaan rikoksista ihmisyyttä vastaan
Fujimorin lapset kertoivat isänsä taistelleen pitkään syövän kanssa.
Perun entinen presidentti Alberto Fujimori on kuollut 86 vuoden iässä.
Asiasta kertoi viestipalvelu X:ssä presidentin tytär Keiko Fujimori torstain vastaisena yönä Suomen aikaa.
– Syövän kanssa käydyn pitkän taistelun jälkeen, isämme, Alberto Fujimori, on lähtenyt tapaamaan Herraa, sanotaan viestissä, jonka ovat allekirjoittaneet Keiko, Hiro, Sachie ja Kenji Fujimori.
Vuosina 1990–2000 Perun presidenttinä toiminut Fujimori vietti 16 vuotta vankeudessa rikoksista ihmisyyttä vastaan. Maan perustuslakituomioistuin määräsi Fujimorin vapauttamisesta viime joulukuussa, palauttaen voimaan hänelle vuonna 2017 myönnetyn armahduksen. Korkein oikeus oli kumonnut armahduksen vuonna 2019.
Fujimorin 25 vuoden tuomio liittyi Perun asevoimien kuolemanpartioiden vuosina 1991 ja 1992 tekemiin joukkomurhiin, joissa kuoli 25 ihmistä.
85-vuotiaana vankilasta vapautetun Fujimorin kerrottiin kärsineen lukuisista terveysongelmista.
Vielä kuukausi sitten Fujimorin tytär sanoi, että hänen isänsä olisi jälleen ehdolla vuoden 2026 presidentinvaaleissa.
Uusimmat
-
21:45
Portugalissa koulupuukotus – ainakin viisi haavoittunut
-
21:45
Ensitreffit-Jenni salamarakastui Jyrkiin – kannattaako ihastua noin nopeasti?
-
21:44
Häkellyttävä suoritus potkaisi Mestarien liigan käyntiin – Valioliiga-seura nautti hullunkurisesta maalista
-
21:35
Kommentti: Henna Virkkunen pääsee EU:n päätöksenteon ytimeen – sooloilijat on siivottu, komissio on entistä vahvemmin von der Leyenin hallussa
-
21:02
Jokereille murskavoitto – Valtteri Filppula palasi ryminällä
-
21:00
Design-kodit – tässä on kolmas Suomen kaunein koti -finalisti
-
20:58
Esa Lindell solmi uuden NHL-sopimuksen – palkka pieneni
-
20:53
Tappara vakuutti ja täräytti voittotilin auki – maalivahti jyrättiin kuohuttaneessa tilanteessa
-
20:46
Haihyökkäys suomalaisten suosikkikohteessa – yksi kuoli
-
20:31
Pikkupojan ja isomummin koskettava hetki sai yllättävän käänteen: "Sitten sinä olet kuollut"
-
20:25
Ex-vaimo Birgit kertoo riipivän rehellisesti edesmenneen Tapio Suomisen sairaudesta: "Hän koki niin ääretöntä tuskaa"
-
20:17
Kauhueliö kuin Alien-elokuvista: Munii elävään isäntään ja purskahtaa sen vatsan läpi
-
20:11
MTV seuraa: Useita hakulaitteita räjähti eri puolilla Libanonia – yhdeksän kuollut ja lähes 3000 loukkaantunut
-
20:07
Vielä kerran jopa 20 astetta – sen jälkeen iso käänne syksyisempään
-
20:05
Suomi nousi F1-listauksessa korkealle – taipui yhdelle miehelle
-
20:03
Pekka Pakkanen hyppää 10 vuoden tauon jälkeen Suomen kaunein koti -tuomaristoon – tämä vuosien saatossa muuttunut asia tuli yllätyksenä
-
19:58
Venäläiset sotalaivat ampuivat ohjuksia Japaninmerellä – katso video
-
19:46
Valtteri Filppula osui heti! Hieno viimeistely villitsi Jokerit-yleisön
-
19:22
Rakennustelineet romahtivat päiväkodin pihalle Helsingissä – vanhemmat saivat tiedon vaarasta päiviä myöhemmin
-
19:14
Lohduton viesti: Turvakodit täynnä, päättäjät vähättelevät naisiin kohdistuvaa väkivaltaa – "Veivaaminen lopetettava nyt"
-
Lataa lisää