Perussa on julistettu hätätila väkivaltaisten mielenosoitusten takia.
Perussa julistettiin keskiviikkona maanlaajuinen hätätila väkivaltaisten mielenosoitusten takia. Maan entistä presidenttiä tukevissa mielenosoituksissa on kuollut ainakin kahdeksan ihmistä, ja yli 200 ihmisen kerrotaan loukkaantuneen.
Hätätilan julistus antaa poliisille erityisvaltuuksia ja mahdollisuuden rajoittaa kansalaisten vapauksia, kuten kokoontumisoikeutta. Useita päiviä kestäneiden levoottomuuksien aikana mielenosoittajat ovat muun muassa polttaneet rakennuksia ja tunkeutuneet lentokentille.
– Olemme sopineet hätätilan julistamisesta koko maahan ilkivallan ja väkivallan takia, puolustusministeri Alberto Otarola totesi medialle.
Lue myös: Viisi ihmistä kuollut Perun mielenosoituksissa – tästä raaistuneissa protesteissa on kyse
Lue myös: "Häneen osui!" Mielenosoittaja menetti tajuntansa yhteenotossa poliisin kanssa Perussa – video voi järkyttää
Presidentti Boluarte väläyttää edelleen ennenaikaisia vaaleja
Perun uusi presidentti Dina Boluarte ehdotti, että maan seuraavat vaalit voitaisiin järjestää jo ensi vuoden joulukuussa.
Presidentti lupaili jo viikonloppuna vaalien aikaistamista kahdella vuodella, mutta Boluarten ehdotus huhtikuussa 2024 järjestettävistä vaaleista ei riittänyt tyynnyttämään maassa jatkuvia mielenosoituksia.
Tuomari lykkäsi keskiviikkona 24 tunnilla käsittelyä, jossa päätetään, vapautetaanko maan entinen presidentti Pedro Castillo, jota epäillään kapinasta ja salaliitosta.
Syyttäjä on ilmoittanut vaativansa Castillolle 1,5 vuoden tutkintavankeutta.
Lue myös: Outoa vihjailua Perun syrjäytetystä presidentistä: "Saattoi olla huumattuna"
Jo kuudes presidentti vuoden 2016 jälkeen
Perussa presidenttien virkasyytteet eivät ole harvinaisia. Maassa on nyt kuudes presidentti vuoden 2016 jälkeen.
Castillo ehti olla presidenttinä alle puolitoista vuotta.
Sinä aikana hän järjesteli hallitusta uusiksi moneen otteeseen, hänestä ja hänen perheestään aloitettiin useita tutkintoja ja hänen eroaan vaadittiin suurissa mielenosoituksissa.