Perussuomalaisten Juho Eerolan Facebook-kirjoitukset syyteharkintaan

Juho Eerola
Eerola on perussuomalaisten kolmas varapuheenjohtaja. Hän on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.Lehtikuva
Julkaistu 14.09.2017 09:35

MTV UUTISET – STT

Perussuomalaisten kansanedustajaa Juho Eerolaa koskeva esitutkinta on valmistunut ja juttu siirtyy syyteharkintaan, poliisi kertoo. Eerolaa epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Rikostarkastaja Jouni Niskanen vahvisti torstaina STT:lle, että esitutkinta on valmis. Muuten hän ei halunnut asiaa kommentoida.

Eerola on kertonut, että poliisi on kuulustellut häntä Facebook-kirjoitusten takia. Eerola on kirjoittanut Facebookissa muun muassa sylkeneensä romanikerjäläisten kohdalla. Lisäksi hän on kutsunut Romanian romaneita rikollisiksi.

Eerola on perussuomalaisten kolmas varapuheenjohtaja. Hän on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.

Aiemmin Eerola on aiheuttanut kohua muun muassa yhtyeensä roisin musiikkivideon vuoksi.

1:53img

Tuoreimmat aiheesta

Rikos