Perussuomalaisten Leena Meri on ehdolla 1. varapuheenjohtajaksi

Kansanedustaja Leena Meri pitää puheenvuoroa eduskunnassa.
Leena Meri on toiminut kansanedustajana kaksi kautta.Pekka Sipola
Julkaistu 30.06.2021 09:16

Salla Laurila

Perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri on kiinnostunut puolueen 1. varapuheenjohtajan tehtävästä.

Meri on toisen kauden kansanedustaja ja toiminut eduskuntaryhmän johtajana ja nyt lakivaliokunnan puheenjohtajana. 

– Puheenjohtajistolta odotetaan viisautta, rohkeutta ja myös herkkää korvaa kentän ajatuksille. En pelkää haasteita, oli kyseessä poliittinen vastustaja tai kentän ongelmatilanne. Kenttää tuetaan ja ongelmat ratkaistaan naamatusten saman pöydän ääressä. Puhetta – kiivastakaan sellaista – ei tule pelätä, vaan lähteä yhdessä miettimään ratkaisua itse asiaan.

Perussuomalaiset järjestää puoluekokouksen 14.–15. elokuuta. Perussuomalaiset valitsee tuolloin myös uuden puolueen puheenjohtajan, sillä nykyinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho on ilmoittanut, ettei hae jatkoa. 

Tuoreimmat aiheesta

Perussuomalaiset