Suomessa on varmistunut toinen sikainfluenssakuolema. Sosiaali- ja terveysministeriö kertoo, että Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä maanantai-iltana kuolleen 8-vuotiaan torniolaistytön laboratorionäytteestä todettiin sikainfluenssavirus.
Lapsella ei ollut influenssan komplikaatioille altistavia perussairauksia, vaan hän oli perusterve ennen sairastumistaan sikainfluenssaan.
Tutkimusprofessori Petri Ruutu Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) kertoo, että tyttö oli saanut sikainfluenssaviruksen aiheuttaman keuhkokuumeen ja hän kuoli selvästi alle viikon sairastamisen jälkeen.
Ruudun mukaan taudin nopea eteneminen viittaa siihen, että keuhkokuume oli viruksen aiheuttama. Tarkemmat tutkimustulokset saadaan myöhemmin.
Ensimmäinen sikainfluenssan aiheuttama kuolemantapaus sattui puolitoista viikkoa sitten Pohjois-Pohjanmaalla, kun tautiin kuoli 25-vuotias pitkäaikaissairaudesta kärsinyt nainen.
Varmistettujen sikainfluenssalöydösten määrä on yli tuplaantunut viime viikkoina. Suomessa on varmistettu kaikkiaan yli 1200 sikainfluenssatartuntaa, mutta todellinen sairastuneiden määrä on moninkertainen. Laboratoriokoe tehdään vain murto-osassa tapauksia.
THL: Harvinaista, että terve lapsi kuolee sikainfluenssaan
Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen rokotusohjelmayksikön päällikön mukaan nuoren tytön menehtyminen sikainfluenssaan on harvinaista
- Näitä tapauksia on maailmallakin ollut, mutta harvinaista se on, sanoi terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rokotusohjelmayksikön päällikkö Tuija Leino MTV:n uutisille.
Kuolemantapaus selvitetään sairaanhoitopiirissä
Torniolaistytön kuolemantapaus käydään läpi Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä. Piirin johtajan Riitta Luosujärven mukaan olemassa olevat käytännöt käydään läpi ja niitä mahdollisesti tarkennetaan.
Luosujärven tietojen mukaan tyttö oli sairastuttuaan käynyt tai ainakin ollut yhteydessä Tornion terveyskeskukseen. Tyttö kävi koulua, jossa oli viime viikolla syysloma.
Suomessa jaettu yli 500 000 rokoteannosta
Tällä hetkellä Suomeen on jaettu jo puoli miljoonaa sikainfluenssarokotetta, joiden antamisella pystytään parantamaan terveydenhuollon toimivuutta epidemiatilanteessa, hidastamaan sikainfluenssan leviämistä ja estämään influenssatartuntoja.
Rokote voi aiheuttaa samantyyppisiä haittavaikutuksia kuin kausi-influenssarokotukset. Rokotuskohdan kipeytyminen on hyvin yleistä. Osalla rokotetuista ilmenee lisäksi päänsärkyä, lihas- ja nivelkipua sekä lämmönnousua. Haittavaikutukset menevät ohi päivässä tai parissa.
- THL:n rokotusohjelmayksikön päällikkö Tuija Leino ja ylilääkäri Markku Kuusi vastaavat MTV:n netissä lukijoiden kysymyksiin sikainfluenssasta. Lue täältä kysymyksiä ja vastauksia.
(MTV3 - STT)
Katso Mari Haaviston juttu ja THL:n Tuija Leinon kommentit (Seitsemän uutiset 4.11.2009):
Sumo video id