Peter Forsberg suree: "Hän katsoi perääni"

Jääkiekkolegenda Peter Forsberg suree ystävänsä, entisen NHL-kovanaama Chris Simonin kuolemaa.

NHL:ssä 15 kautena pelannut entinen kanadalaishyökkääjä Simon menehtyi tiistaina 52-vuotiaana. Hän pelasi kaksi sesonkia ruotsalaisikoni Forsbergin kanssa yhdessä 1994–96 Québec Nordiquesissa ja Colorado Avalanchessa.

– Heti ensimmäisestä harjoitusleiristä lähtien hän katsoi perääni, Forsberg sanoi Aftonbladetin mukaan.

Simonilla oli NHL-kokemusta Québec Nordiquesissa jo kahdelta kaudelta ennen kuin häntä vuotta nuorempi "Foppa" saapui Pohjois-Amerikkaan.

– Minut laitettiin pukukopissa hänen viereensä välittömästi. Hän oli minua kohtaan supermukava ja auttoi minua sekä jäällä että jään ulkopuolella, Forsberg muisteli.

Forsberg kertoi Simonin olleen hänen apunaan esimerkiksi huonekalujen ostamisessa, kun ruotsalaishyökkääjä saapui Québeciin.

"Osasi pelata jääkiekkoa"

Forsberg kiitteli Simonin huolehtineen hänestä jäällä. Silti, vaikka Simon muistetaan etenkin romuluisista otteistaan ja tappeluistaan – tilille NHL-uran 782 runkosarjaottelussa kertyi 1 824 jäähyminuuttia – Forsberg muistutti, että "hän osasi itse asiassa pelata jääkiekkoa, ei vain tapella".

Forsberg ja Simon voittivat yhdessä Stanley Cupin Colorado Avalanchessa kaudella 1995–96.

Tuon sesongin jälkeen Simon siirtyi Washington Capitalsiin. Aftonbladet kirjoitti, että "on jopa väitetty, että ruotsalaistähden loukkaantumisongelmat alkoivat, kun Chris Simon lähti Denveristä Stanley Cup -voiton jälkeen".

Lue myös:

    Uusimmat