Neurologiasiantuntija Olli Tenovuon mukaan elokuvaviihde on sumentanut ihmisten käsitykset siitä, mitä päähän kohdistuneista iskuista todellisessa elämässä seuraa.
Neurologiasiantuntija Olli Tenovuon mukaan osasyynä ihmisten ymmärtämättömyyteen aivovammoja kohtaan on niin sanottu Hollywood-myytti.
– Ihmisillä on televisiosarjojen ja elokuvien perusteella vääristynyt käsitys, että toisen voi lyödä tajuttomaksi, ja sitten henkilö hetken aikaa maattuaan jatkaa elämäänsä, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Tällaista ajattelua hän sanoo esiintyvän toisinaan myös terveydenhuollon ammattilaisten parissa.
Tenovuo muistuttaa, etteivät aivovammat vaadi paljoa voimaa syntyäkseen. Jo kaatuminen voi johtaa jopa kuolemaan, ja vaikka ihminen iskun jälkeen pysyisikin tajuissaan, se ei sulje pois vakavan vamman mahdollisuutta.
– Tajunnanmenetyksellä ei ole kauhean paljon merkitystä vamman vakavuuden kannalta. Muistiaukko, eli aika, jolta ei ole vamman seurauksena yhtenäistä muistikuvaa, on luotettavampi kuvaamaan vakavuutta, Tenovuo kertoo ja toteaa, ettei merkittävällä osalla potilaista ole tajunnan menetystä lainkaan.
Noin 1 100 suomalaista vuodessa menettää henkensä aivovamman seurauksena. Tenovuon mukaan aivovammat ovat alle 40-vuotiaiden yleisin kuolinsyy.
Studio55.fi/Milja Atu
Kuva: Colourbox.com