Aviorikoksen tekeminen ei enää johda vankilaan Etelä-Koreassa. Aiemmin aviopuolison pettämisestä on voinut joutua jopa kahdeksi vuodeksi vankilaan.
60 vuotta vanha laki kumottiin eilen äänin 7-2. Sen seurauksena Uniduksen kurssi lähti jopa 15 prosentin nousuun pörssissä. Unidus on yksi maailman suurista kondominvalmistajista.
– Vaikka aviorikos ei olisikaan moraalisesti oikein, ei valtiovallan tulisi sekaantua ihmisten yksityiselämään, sanoi tuomioistuimen puheenjohtaja Park Han-Chul.
Viimeisen kuuden vuoden aikana 5500 ihmistä on ollut syytettynä pettämisestä. Pelkästään vuonna 2014 syytettyjä oli 900. Kuitenkin yhä harvempi on joutunut vankilaan. Kun vuonna 2004 telkien taakse joutui vielä yli 200 ihmistä, on vuoden 2008 jälkeen ainoastaan 22 ihmistä joutunut vankilaan.
Laki säädettiin alun perin suojelemaan naisten oikeuksia. Lain säätämisen aikaan naisilla oli vain hyvin vähän laillisia oikeuksia - harvoilla heistä on oli omia tuloja, ja avioerosta olisi koitunut valtava sosiaalinen häpeataakka. Nyt kuitenkin kaikkein konservatiivisimmatkin piirit ovat sitä mieltä, että ajat ovat muuttuneet.