Pääministeri Petteri Orpo kukitettiin lauantaina jatkamaan kokoomuksen puheenjohtajana seuraavan kaksivuotiskauden. Se on hänen viides kautensa puheenjohtajana. Orpolla ei ollut vastaehdokkaita puoluekokouksessa. Hän on johtanut kokoomusta vuodesta 2016 lähtien.
Orpo painotti puolueen johtamisen olevan ennen kaikkea vaalien välisten aikojen johtamista, mikä on hänen mukaansa kovaa ja arkista työtä.
– Eivät nämä asiat itsestään tapahdu, ei puolue ole ajelehtiva laiva, joka vain ajelehtii suotuisissa tuulissa kohti seuraavia vaaleja, hän sanoi.
Kokoomus on Orpon johdolla voittanut kuudet vaalit peräkkäin. Onnistuminen on puheenjohtajan mukaan vaatinut johtamista, valintoja ja kykyä selvitä kriiseistä eteenpäin. Työ ei ole koskaan valmis.
– Esimerkiksi eurovaalien jälkeisenä aamuna perhe ihmetteli, mitä sinä siellä varhain aamulla kirjoittelet, etkö voisi levätä. Minä kirjoitin ajatuksiani siitä, mitä tehdään seuraavaksi, miten mennään eteenpäin.
Sitä kokoomuksen tulevaa politiikan suuntaa hän linjaa puoluekokousväelle puheessaan iltapäivällä.
Kokoomuksen puoluekokous jatkuu Tampereella sunnuntaihin asti.
Tampere-talossa järjestettävään puoluekokoukseen odotetaan lähes 1 400 osallistujaa, joista noin 850 on äänivaltaista edustajaa.
Uusimmat
-
13:25
Liikenneonnettomuus valtatie 3:lla Nurmijärvellä– käytössä kiertotie
-
13:12
Ilves mestaruustaisteluun jättivoitolla – kokenut maalitykki näki jo ennalta tapahtumien kulun: "Nilkka suorana takanurkkaan"
-
12:48
Kommentti: Patrik Laineen loukkaantuminen ei ollut vain huonoa onnea
-
12:40
Suomalaistutkija Beirutista: Johtajan kuolema ei heikennä Hizbollahia merkittävästi – tämä mies voi olla seuraaja
-
12:40
Aksa Korttila ei nauti huomiosta, paitsi näytellessä: "Jollain lailla se on turvallisempaa"
-
12:15
Tästä asiasta kumppanin kanssa on pakko puhua: "Valtava vaikutus parisuhteen menestykseen"
-
12:13
Israelin surmaaman Hizbollah-johtajan seuraajaksi veikattu ainakin kahta nimeä – MTV seuraa
-
12:08
Alle 30-vuotias mies kuoli tulipalossa Turussa – saattoi sytyttää palon itse
-
12:04
Matkustaja kuoli Tampereen rajussa ulosajossa – kaikki osalliset alle 20-vuotiaita
-
12:02
Varo tätä maanantain aamuliikenteessä! "Voi olla petollista"
-
11:37
Näihin Kalle Rovanperän sanoihin tiivistyy Toyotan tuska – tällaista tekstiä ei ole aiemmin nähty
-
11:35
Onerva, 86, on katsonut lähes jokaisen TTK-jakson – ja omistautunut ohjelmalle tavalla, jota ei jokainen fani tee: "Tämä on elämäni"
-
11:31
Ruovesi juhlii lottovoittoa – kauppias lupaa kakkukahvit kaikille asiakkaille
-
10:59
MTV Wienissä: Populistijohtaja Kickl haluaa rajat kiinni ja stopin Ukrainan tukemiselle – nyt hän on lähellä vaalivoittoa
-
10:53
AL: Yksi nuori kuoli ulosajossa Tampereella, kolme sairaalaan
-
10:33
NHL:n ex-kovanyrkki epäilee: Patrik Laineen täräyksen taustalla kahden päivän takaiset tapahtumat – "Raukkamainen isku"
-
10:31
Kuolonuhrien määrä yhä kasvussa – tällaisia ovat Helene-myrskyn tuhot
-
10:27
Näin lapsi muuttaa maajussi-Kallen ja Niinan elämää
-
10:23
WSJ: Näin Israel löysi Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin ja toteutti tappavan bunkkeri-iskun
-
10:07
Raumalla jalkapallokentän otti haltuun erikoinen pallotaituri – "Ei nyt sitten päästy pelaamaan"
-
Lataa lisää